Paluu Paimioon ja Kunnallislehteen

0
Piikkiössä syntynyt, Sauvossa kasvanut ja Paimiossa varttunut Jan Sundman kirjoitti ensimmäisen juttunsa Kunnallislehteen kesällä 2010.

PAIMIO

Aika moni toimittaja on saanut ensimmäiset oppinsa lehdentekoon puolustusvoimien Ruotuväki-lehdessä. Niin myös Jan Sundman, 31, joka aloitti 1. syyskuuta 2021 Kunnallislehden uutena vakituisena toimittajana.

Piikkiössä syntynyt, Sauvossa kouluikään asti asunut ja Paimiossa varttunut Sundman on Kunnallislehden lukijoille tuttu jo vuosien takaa.

Armeijan jälkeen hän tuli lennosta Kunnallislehteen tuuraajaksi työskennellen talossa yhteensä noin puolentoista vuoden ajan.

Vuoden 2012 syksyllä Sundman siirtyi opiskelemaan journalismia Turun ammattikorkeakouluun. Sen jälkeenkin hän avusti Kunnallislehteä pitkään kirjoittaen muun muassa asiantuntevia jalkapallouutisia.

Viimeiset viitisentoista kuukautta hän on kuulunut Salon Seudun Sanomien toimitukselliseen vahvuuteen.

Mutta nyt siis taas Kunnallislehdessä. Millä mielin, Jan?

– Hyvillä mielin. On ollut mukavaa nähdä, että toimituksessa ja konttorin puolella työskentelee yhä samaa tuttua väkeä. Ilmapiiri on innostunut, ja juttuaiheitakin ilmaantuu kuin itsestään.

Mieli muuttui

Opiskeluaikoina Sundmanilla oli ”hirveä hinku” muuttaa Turkuun.

– Silloin tuumin, ettei ikinä Paimioon takaisin asumaan.

Mutta mieli muuttuu.

Viime vuoden lokakuussa Sundman meni naimisiin. Nuoripari muuttaa Paimioon vielä tämän vuoden puolella.

Vähän niin kuin ”jouluksi kotiin.”

Pariskunnan omakotitalo rakentuu Paimion Pakurlanmetsän uudelle omakotialueelle.

– Olen ollut poissa sopivan pätkän. Tuttuja tulee yhä vastaan siellä ja täällä, mutta moni asia tuntuu olevan Paimiossa nyt paremmassa hantissa kuin kymmenen vuotta sitten.

Sundman harrastaa lenkkeilyä, sählyä höntsä-periaatteella ja jalkapallon seuraamista. Oma jalkapalloilu seuratasolla Nelosessa ja Vitosessa päättyi ikävästi polvivammaan kymmenkunta vuotta sitten.

Ja on hänellä yksi erikoisharrastuskin: oluiden tekeminen täysmäskäämällä. Sen vaikeusaste on verrattavissa avaruusteknologiaan.

– Pienistäkin virheistä on mennyt moni satsi pilalle, hän hymyilee.

Vapaa-ajan sivutyönään Sundman valokuvaa häitä.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments