Peimari sinetöi paikkansa Kolmosessa

0
Peimarin Nicolas Gomes otti pimenevässä Sauvon illassa kaiken irti 3-0-maalistaan.

Peimari Utd–ToVe 3–0 (1–0)

Peimari United sinetöi lopullisesti paikkansa ensi kauden miesten Kolmosessa kukistamalla porilaisen ToVen keskiviikkona kotikentällään 3–0. Ottelu kulki käytännössä koko 90-minuuttisen kotijoukkueen komennossa, mutta lopullista ratkaisua saatiin silti odotella 77 peliminuutille asti.

Tuolloin Peimarin laitahyökkääjä Nicolas Gomes pääsi karkuun ToVen puolustukselta, harhautti maalivahti Jaakko Lakkamäen ja sijoitti pallon varmasti verkon perukoille. Tulostaululla komeillut 3–0-lukema katkaisi sitkeän vierailijan selkärangan lopullisesti.

Kehitysharppaus konkretisoitui



Hakkispaanan iltavalaistuksessa pelattu ottelu oli Kolmosen alaloppusarjan ratkaisun kannalta oleellinen, sillä voitolla vierasjoukkue ToVe olisi tarrautunut tiukasti kiinni sarjapaikkaan ensi kaudeksi. Peimarilla puolestaan panoksena oli sarjapaikan sinetöinnin lisäksi pitää hallussaan alasarjan piikkipaikka ja saada siten jatkoa jo kuuden ottelun mittaiseksi venyneelle tappiottomalle putkelle.

– Olemme pelanneet hyvää jalkapalloa elokuun puolivälin jälkeen ja mielestäni kehittäneet pelaamistamme läpi lyhyen kauden. Alussa menetimme liikaa pisteitä, mutta nyt olemme olleet viime kierroksilla vähintään sarjan top 5 -joukkue, arvioi Peimarin päävalmentaja, portugalilainen Tiago Santos .

Ottelun alku kuvasti hyvin sitä kehitysharppausta, jonka nuorennusleikkauksen talven aikana kokenut joukkue on kauden aikana ottanut. Vielä heinäkuussa ToVe oli kotikentällään ottelussa kuskin paikalla, ja ainoastaan Peimarin loppuhetkien maali ryösti pisteet lopulta paimiolais-sauvolaisen joukkueen matkaan.

Nyt paremmuudesta ei ollut epäselvyyttä. Peimarilla oli mahdollisuus karata Nico Salmiosalon läpiajon päätteeksi johtoon jo vartin pelaamisen jälkeen, mutta ensimmäistä osumaa saatiin odotella vielä toinen vartti päälle. Puolen tunnin kohdalla Samuli Vihervirta jatkoi sivuvapaapotkun maalin edustalta ohi voimattoman Lakkamäen.

Nuorille kokemusta



Toisella puoliajalla Peimari vetäytyi hieman alemmas, puolusti keskustaa tiiviisti ja iski nopeasti vastaan pallon saadessaan. Toisaalta kun pallo oli ToVen kenttäpäädyssä, haettiin ahnaalla prässillä mahdollisuuksia maalipaikkojen luomiseen.

Yksi ahnaista prässeistä tuotti lopulta vajaan tunnin pelin jälkeen tulosta, kun maalivahti Lakkamäki hukkasi pallon rangaistusalueella Salmiosalolle, joka jatkoi pelivälineen puolestaan Gomesille. Gomesin veto kimposi suoraan Elmeri Laineen jalkaan, jolla oli helppo työ siirtää peliväline maaliin.

– Elmeri todella ansaitsi onnistumisen. Hän on yksi nuorista omista kasvateistamme, jotka ovat saaneet paljon vastuuta tällä kaudella monen kokeneen pelaajan lähdettyä joukkueesta. Uskon, että tämä kokemus kantaa hedelmää ensi kaudella, Santos mietti.

”Pelaamme

väärässä sarjassa”



Gomesin lopullisen ratkaisun ja 3–0-maalin myötä ottelussa odoteltiin enää päätösvihellystä. Kun se viimein tuli, näkyi helpotus monen Peimari-pelaajan kasvoilta. Vaikea kausi on saamassa kuitenkin komean päätöksen.

– Pelaamme tällä hetkellä väärässä sarjassa ja haluamme näyttää sen voittamalla alaloppusarjan. Siinä on meillä sopiva tavoite kahteen viimeiseen otteluun, Santos sanoi viitaten lokakuussa jäljellä oleviin Wilpas- ja Inter 2-otteluihin.

Peimari on pelannut tällä kaudella poikkeuksellisesti yhden tai kahden portugalilaisvahvistuksen kera. Normaalisti ryhmässä on ollut 3–4 tälle sarjatasolle erittäin hyvää portugalilaista pelaajaa, jotka ovat mahdollistaneet nousun Kakkoseen tai vähintään nousutaistelun Kakkoseen nousemiseksi.

Tällä kaudella päätavoite oli ainoastaan uusia paikka Kolmosessa.

– Mielestäni olemme onnistuneet kohtalaisen hyvin ottaen huomioon, miten nuorella, kokemattomalla ja pelaajamäärässä mitattuna kapealla joukkueella lähdimme kauteen. Risto ( Ogbebor ) on pelannut yli 400 minuuttia, Laine on lyönyt läpi avauksessa ja moni muu nuori on saanut näyttöpaikan Kolmosessa, Santos iloitsee.

Peimarin seuraava ottelu on ensi viikon sunnuntaina Salossa Wilpasta vastaan. Kauden päättävä kotipeli Inter 2:sta vastaan pelataan puolestaan Sauvon Hakkispaanalla 16. lokakuuta.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments