
Viime syksynä Kaarinan nuorisopalvelujohtajaksi valittu Reija Kankilampi irtisanoutui muutama viikko sitten tehtävästään. Sijaisena toimiva va.nuorisopalvelujohtaja Mirja Karppanen kertoo, että nuokkarit ovat suljettuina väliaikaisen henkilöstöpulan takia.
– Piikkiön ja Piispanlähteen nuorisotilat ovat olleet suljettuna syyskuun alusta lähtien ja Kotimäen nuorisotila kaksi päivää, hän täsmentää.
Työntekijät turhautuneita
Kunnallislehden saamien tietojen mukaan Kaarinan nuorisotyöntekijät ovat uupuneita yksin työskentelyyn. Nuorisotilat ovat alueesta riippuen auki 2-4 iltana viikossa. Nuorisotyöntekijöillä on apunaan työpari perjantai-iltaisin. Muina iltoina nuorisotyöntekijät työskentelevät tiloissa yksin.
– Nuokkarilla saattaa käydä yli 50 nuorta illassa, minä olen ainoana aikuisena valvomassa. Se ei ole turvallista minulle eikä se ole turvallista lapsillekaan. Jos tulee tilanne, että pitäisi lähteä selvittämään jotakin tilannetta ulos, lapset jäävät sisälle keskenään, eräs nuorisotyöntekijä kuvailee.
– En tunne tekeväni tällä hetkellä hirveän laadukasta nuorisotyötä. Nuorisotyöntekijä saattaa olla jollekin lapselle ainoa aikuinen, jolle hän pystyy puhumaan henkilökohtaisista asioistaan. Tällä hetkellä en pysty käymään kahdenkeskisiä keskusteluja kenenkään kanssa, koska minulla on siellä kymmeniä muita nuoria valvottavana, hän jatkaa.
Asian arkaluontoisuuden takia haastatellut nuorisotyöntekijät eivät esiinny jutussa nimellään.
Ongelma jatkunut vuosikausia
Ongelma ei ole uusi, vaan asia on ollut Kaarinan nuorisopalveluissa esillä jo vuosikausia. Asioiden eteenpäin viemistä on hankaloittanut esimiesten vaihtuminen. Nuorisopalvelujohtaja Esa Kanerva irtisanoutui virastaan keväällä 2020. Sen jälkeen virkaa on hoitanut kaksi eri ihmistä. Kankilampi ehti toimia tehtävässä alle vuoden.
– Emme olisi tässä tilanteessa, jos asioihin olisi puututtu aiemmin. Näistä asioista on keskusteltu jo kolmen esimiehen kanssa. Toivoimme, että nyt asiat lähtisivät vihdoin etenemään.
– Tuntuu, että viimeiset kaksi vuotta ovat menneet meidän työmme kannalta ihan hukkaan. Nuoria on kasvatettu samalla tavalla kuin ennenkin ja heillä on ollut kivaa, mutta meidän työoloihimme tai työhyvinvointiimme ei olla puututtu sillä tavalla kuin olisi pitänyt. En ymmärrä, miksi kukaan ei ole ottanut meitä tosissaan.
Nuokkarilla tehtävän työn lisäksi nuorisotyöntekijöiden työnkuvaan kuuluu paljon muuta, kuten leirit ja pienryhmät, liikkuva nuorisotyö ja aluetyö. Useimmat nuorisotyöntekijät kokevat työn kutsumusammatiksi ja nuorten vuoksi ollaan valmiita venymään oman jaksamisen kustannuksella.
– Ihminen, joka hakeutuu nuorisotyöntekijäksi, on avoin kaikelle ja haluaa oppia uutta, hän on empaattinen, joustava ja kekseliäs. Jossakin kohden se kääntyy häntä itseään vastaan. Olen tehnyt tätä työtä pitkään ja selvinnyt luottaen siihen, että jossakin vaiheessa työn arvo ymmärretään ja resurssit tulevat kuntoon, mutta ei kukaan ihminen jaksa loputtomiin, nuorisotyöntekijä kuvailee.
15 000 euroa lisää rahaa
Kaarinan kaupunki on reagoinut tilanteeseen käynnistämällä jatkuvan rekrytoinnin nuorisotyöntekijöiden sijaisuuksiin. Samanlainen järjestelmä on käytössä esimerkiksi sivistys- ja sotepuolella.
– Toivon mukaan meillä on jatkossa olemassa sijaisrekisteri, josta saadaan hälytettyä sijaisia nopeasti töihin, Karppanen kommentoi.
Hänen mukaansa nuorisotilojen aukeamisesta tiedotetaan heti, kun se on mahdollista.
Karppanen lupaa, että Kaarinan nuorisotiloihin palkataan välittömästi tuntityöntekijöitä iltavuoroihin. Nuorisotiloissa on hänen mukaansa ollut aiemmin apuna tuntityöntekijöitä, mutta käytäntö vaikuttaa katkenneen koronasulun ja sen jälkeisen typistetyn toiminnan aikana.
Ensi vuoden talousarvioon esitetään nuorisotyöhön 15 000 euron lisäystä määräaikaisten työntekijöiden palkkaukseen.
Ammattiliitto Jytyn pääluottamusmiehenä toimiva, Littoisten alueen nuorisotyöntekijä Kati Koskinen tekee töitä sen eteen, että lakiin saataisi kirjaus nuorisotyön ohjaajamitoituksesta. Esimerkiksi päiväkodeissa ja vanhainkodeissa on määritelty, montako lasta tai potilasta voi olla yhtä työntekijää kohti. Nuorisotyössä tällaista mitoitusta ei ole.
Ongelma ei koske Koskisen mukaan pelkästään Kaarinan nuorisotyöntekijlöitä. Monissa pienissä kunnissa nuorisotyöntekijät joutuvat työskentelemään yksin.
– Ainoa vaihtoehto on, että nuorisotyöhön tulee Suomessa ohjaajamitoitus. Mikään epämääräinen suositus ei riitä, vaan lakiin pitäisi kirjata, että jokaisella talolla on oltava vähintään kaksi työntekijää, hän toteaa.
Niin makaa kuin petaa. Äänestäjien vaikutusvalla on saatu kaarinaan edustus jota ei kiinnosta oikeasti asukkaiden hyvinvointi. Mennään sieltä mistä aita on matalin ja kiillotetaan vain kaarinan ulkokuorta ja hyväillään vaikutusvaltaisia tahoja. Ulkoistuksilla rahat valuu ylimääräisiin johtoportaisiin ja yhtiöiden hallituksiin, näistä raha valuu vääriin taskuihin. Rahanpesua tai vain suunniteltua rahankäyttöä, sama asia.
Yli 30% äänestysoikeutetuista jätti äänestämättä edellisissäkin vaaleissa, sillä äänimäärällä olisi ollut suuri vaikutus.
Kommenttien lisääminen on estetty.