”Suomea uhkasi jyräytyminen pois maailmankartalta” – Historioitsija Teemu Keskisarja piti järeän luennon talvisodasta

PAIMIO

Perttu Hemminki

Stalin oli likaisen suurvaltapelin röyhkeä suurmestari ja Suomi vähäistäkin pienempi pelinappula.

Suunnilleen näin muotoili Paimiosalissa maanantaina historioitsija Teemu Keskisarja asetelman talvisodan alla, vuoden 1939 syksyllä.

Sotaan suistuessaan Suomi oli höyhenenkevyt lastu suurvaltapolitiikan laineilla.

Stalin, myhäilevä paholainen

– Konspiratiivinen Josif Vissarionovits Stalin muistutti ihmiskasvoista paholaista. Vain kaikkein viekkaimmat ja tyhmimmiksi tekeytyvät välttyivät hänen vainoiltaan, luonnehti Keskisarja Stalinia, jonka tuhoisaan pirunpolskaan ja -ripaskaan Suomikin tuli temmatuksi.

Teemu Keskisarja on itsevarma historian kirjoittaja, joka uskaltaa ottaa rohkeasti kantaa. Hän kykenee myös perustelemaan näkemyksiään uskottavasti. Niinpä hän on suosittu luennoitsija.

Keskisarja ei toistele monesti kuultua, ehkä hieman kaunisteltuakin talvisotamantraa, vaan hakee vastauksia ydinkysymyksiin. Ja aika usein löytääkin. Sen vuoksi hän on jossain määrin myös kiistelty hahmo.

Talvisodan koittaessa Stalin luuli lyövänsä Suomen kenttäarmeijan mennen tullen.

Keskisarjan katsannossa niin olisi saattanut tapahtua parikymmentä vuotta aikaisemmin, jolloin Suomi oli ”turvaton ja väkivaltainen peräkulma”.

Suomi kuitenkin vaurastui ja kehittyi 20- ja 30-luvuilla huomattavasti. Alemmissakin kansankerroksissakin ryhdyttiin näkemään Suomi puolustamisen arvoiseksi maaksi.

Yllätysvoitto Tolvajärvellä

– Niin sanottu talvisodan henki oli silti jossain määrin astraalinen tuulahdus. Vastaavaa yhteenkuuluvuutta ei koettu esimerkiksi Baltian maissa, joissa vaurastumista oli niinikään tapahtunut.

Keskisarja katsoo kuitenkin, että ”talvisodan ihme” oli luonteeltaan enemmän sotilaallinen kuin henkinen tai materiaalinen. Riittävän moni Suomessa näki, että valtavista mittakaavaeroista huolimatta Suomella oli jonkinlainen mahdollisuus pärjätä.

Tolvajärven taistelu oli propagandamielessä tärkeä.

– Pieni nukkavieru suomalaisporukka löi rynnäköllä venäläisdivisioonan.

Mutta Raatteentien voitto oli jo erilainen.

– Kuutamolakeudet ja kaamos. Viisi metriä leveä Raatteentie. Kahdessa jonossa peräjälkeen 20 000 miestä 30 kilometrin matkalla.

”Talvisota pitkälti vaatetuskysymys”

– Siihen mennessä suomalaisilla ei ollut talvitaisteluihin liittyvää suurta historiaa, mutta kaksi melko hyvin aseistettua moottoroitua divisioonaa Raatteentiellä kuitenkin tuhottiin.

Suomalaisilla oli kotikenttäetu, mutta mikä muu sen selittää?

– Talvisota oli pitkälti vaatetuskysymys, Keskisarja totesi.

– Pelkkä kypärä, välikausitakki ja kaupunkilaistyyppiset nauhakengät eivät mitenkään riittäneet niissä olosuhteissa. Ukrainalaisten Sininen divisioona suorastaan jäätyi.

– Kauempana varikoilla olisi kyllä ollut toppatakkeja ja muitakin talvivarusteita, mutta byrokratia esti niiden tehokkaan jakelun. Myös aseiden rasvaamiseen ja moottoreiden talvikäynnistämiseen liittyvä osaaminen oli heikkoa.

Maaliskuun kuudes oli synkkä päivä

Mutta kuinka sitten lopulta kävikään.

– Materia löi hengen, Keskisarja totesi.

– Turpiin tuli. Isänmaallisuus ja velvollisuudentunto on merkityksetöntä siinä vaiheessa, kun ihminen hajoaa atomeiksi. Pieni maa ei enää lopulta voinut kestää valtavia verisuihkuja.

Mieskato oli suurta. Itsenäisen Suomen sotahistorian synkimpänä päivänä 6. maaliskuuta kaatui 813 suomalaista. Heistä 46 Rantasalmen pitäjästä Etelä-Savosta.

Edellisenä päivänä oli kaatunut yhdessä taistelussa 39 nurmolaista Etelä-Pohjanmaan miestä. Keski-iältään parikymppisiä.

Historioitsija Teemu Keskisarjan näkemys siitä, mitä olisi voinut tapahtua ilman talvisodan päättymistä rauhansopimukseen, on karu eikä kovinkaan usein esille nostettu. Luultavasti kuitenkin oikeansuuntainen:

– Vuoden 1940 maaliskuun 13. päivään tultaessa Suomea uhkasi kansanmurha ja jyräytyminen pois maailmankartalta, totesi hän hiirenhiljaisessa, mutta koronaoloihin suhteutettuna täpötäydessä Paimiosalissa.

– Paasikiven arvio oli että 800 000 pääsee pakoon Ruotsiin ja loput ”sovjetisoidaan”. Sukupuutto olisi ollut Suomen kohtalo ilman tuota viime hetkellä solmittua rauhaa.

”Sodista ei yleensä opita”

Keskisarjan talvisotasummaus on, että ”Stalinin paraatimarssi muuttui jäätyneeksi helvetiksi ja että talvisodan lopputulema ratkesi suurvaltojen pokeripöydällä”.

Keskisarja on tullut siihen tulokseen, että sodista – kuten Suomen talvisodastakaan – ei yleensä opita. Ainakaan mitään yleispätevää.

– En usko sodan ennustettavuuteen millään ilveellä.

– Sota muuttuu aina nopeammin kuin sotataito. Sodasta ei voi oppia juuri mitään, paitsi että sodassa tapahtuu ihmisille ja kansakunnille helvetillisiä asioita, minkä takia sotia kannattaa kaikin keinoin välttää.

Talvisodan jälkeinen ihme

Eräänlaisena ihmeenä Keskisarja pitää sitä, että veteraanien suuri enemmistö – 600 000-700 000 miestä – selätti sotatraumansa ja eli lopulta melko hyvän elämän.

– Tehokkainta lääkettä oli arjen työ.

Paimion Karjalaseuran järjestämässä tilaisuudessa Teemu Keskisarja totesi lopuksi, että ”Suomelle siunaantuivat parhaat mahdolliset pakolaiset”:

– Eli karjalainen heimo, joka menetti kaiken, mutta ei muodostunut taakaksi yhdelläkään sijoituspaikkakunnalla. He valitsivat katkeruuden ja vihan sijaan kaihon – joka on hyvin kaunis sana.

Sillä asenteella karjalaiset ovat pärjänneet ja olleet voimavara kaikkialla sotien jälkeisessä Suomessa.