Vyörymä sai alkunsa juuri NCC:n omistamalta kiviaineisalueelta ja vei mukanaan lukuisia puita juurineen sekä siirsi heinäsuojan paikkaa kymmenillä metreillä. Alueella on riittänyt uteliaita vyörypäivästä lähtien, vaikka NCC on kieltänyt ihmisiä turvallisuussyistä menemästä liian lähelle vyörymäaluetta.
– Geologi arvioi heti vyörymän jälkeen, ettei vyörymäalueella tai varsinkaan liikkuneen maa-aineksen päällä tule kulkea. Siitä huolimatta uteliaita on kyllä riittänyt, vaikkakin onneksi viime päivinä vähenemään päin, Alastalo sanoo.
Vyörymä on arviolta 50 metriä leveä ja 150 metriä pitkä. Se katkaisi Isotalontien jatkeen ja samalla yhteyden Vanhalle ykköstielle. Alueen asukkaat ovat päässeet kuitenkin kulkemaan sekä Vanhalle ykköstielle että moottoritielle Tammisillan kautta.