Paimiossa AKK:n tiloissa järjestetään tulevana lauantaina penkkipunnerruksen ja maastanoston SM-kisat. Viime vuonna tapahtuma pystyttiin järjestämään koronarajoitusten takia vain pienimuotoisesti yksityistiloissa, mikä oli promoottori Maria Jokipalolle pettymys. Tänä vuonna on enemmän syytä hymyyn.
– Olen tosi tyytyväinen osallistujamäärään, jopa vähän yllättynyt. Nyt saadaantoivon mukaan yleisöäkin katsomaan, Finland Powerlifting Organisationin puheenjohtajana toimiva Jokipalo toivoo.
Paimion Pommi
Kisassa on mukana monia mielenkiintoisia nimiä ja kansainvälisen tason huippuja.
Yksi mielenkiintoisimmista nostajista on 66-vuotias Olavi Rintanen. Rintanen on eläkeiässä, mutta nostaa maastanostossa yli 300 kiloa. Jos se ei hämmästytä, niin Olavin ura hämmästyttää. Mies on nostellut yli 300 kilon rautoja jo 30 vuotta kisoissa, vuodesta toiseen. Tuloksen kovuudesta kertonee jotakin, että joinakin vuosina Rintanen on ollut mitalipallilla, jopa kirkkaimmalla mitalilla, avoimen ikäluokan nuorukaisia vastaan kisatessa.
Turusta ja lähikunnista saapuu nostajia runsain mitoin, muun muassa moninkertainen ikämiesten maailmanmestari Billy Haavisto Liedosta, taannoin Mikkelissä 90-kiloisten maastanoston maailmanennätystä yrittänyt maastanostaja Johan Frisk sekä moninkertainen Suomen mestari Klasu Renfors.
Kotikaupungin kilpailijoista tunnetuin lienee jo 13 vuotta kisoja kiertänyt ja MM- ja EM-mitaleja palkintokaappiinsa kerännyt Ville ”Pommi” Suominen. 186-senttinen ja 118-kiloinen Suominen otti aiemmin tänä vuonna jalkakyykyn Suomen ennätyksen nimiinsä ja on osallistumassa maastanostokisaan puolustavana Suomen mestarina.
Vieläkin järeämpää kalustoa edustaa superraskaan sarjan ikämiehissä kisaava Pedro Karlsson. Karlsson voitti vuonna 2014 Suomen vahvin mies -kisan ja oli 2010-luvulla maailman huippuja voimamieslajeissa. 202-senttinen ja 165-kiloinen järkäle lähtee tavoittelemaan 14 vuotta sitten tekemäänsä ennätysrautaa 235 kg, joka olisi ikämiehissä uusi Suomen ennätys.
Superraskaan avoimessa ikäluokassa Jussi Kananen tuo niin ikään miltei 160 kiloa voimaa lavalle. Moninkertaisen maailmanmestarin penkkaaminen on aina tasalaatuista, ja hän onkin avoimen superin ennakkosuosikki.
Maailmanluokan naiset
Kansainvälisesti kovimman tason nostajat ovat silti naisten puolella. Turkulainen Anna Khudayarov on yksi maailman kovimpia raskaansarjan naisnostajia. Hänen tuloksensa lyövät jopa monet miesnostajat laudalta. Khudayarovilla on nimissään kautta aikojen suurin penkkipunnerrustulos, hirmuinen 162,5 kiloa ilman varusteita.
Naisten penkkipunneruskisaan osallistuu myös haastaja. Johann Bies on Khudayarovia 30 kiloa kevyempi ja punnertaa vain 62 kilon painoisena 125 kilon rautoja. Pistekisassa alhainen kehonpaino auttaa ja näin taistelu tulee olemaan kova.
Kisaamassa nähdään myös Emma Ylitalo-James, jonka tavoitteenaan on rikkoa naisten penkkipunnerruksen maailman ennätys.
Emma Ylitalo-Jamesin puoliso, paimiolaislähtöinen Kalle Ylitalo-James nähdään kisoissa juontajana.
Kisojen ohjelma
10.00 Penkkipunnerrus naiset,
11.00 Penkkipunnerrus miehet alle -100kg
12.00 Penkkipunnerrus, miehet, yli 100kg
Maastanosto:
13.15: Maastanosto naiset
14.15: Maastanosto miehet, alle 100kg
15.15: Maastanosto miehet, yli 100kg