Hyvä suunta jatkuu Paimiossa: Työttömyys vähenee ja avoimia työpaikkoja on runsaasti

0
Teollisuudessa (lukuun ottamatta metalliala) avoimia työpaikkoja on ollut Varsinais-Suomessa auki peräti 152 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, kertoo tiistaina julkaistu Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus. Arkistokuva: Marttiina Sairanen.

Paimion työttömyysaste oli syyskuussa 5,1. Työttömiä on kuitenkin edelleen enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin koronavaikutukset eivät vielä näkyneet luvuissa.

Koronapandemian huippuluvuista Paimiossa ollaan kuitenkin tultu alaspäin. Työttömyysaste oli syyskuussa alin pandemia-aikana.

Paimiossa työttömänä oli syyskuussa noin 260 henkilöä.

Noususuhdanteesta kertoo avoimien työpaikkojen määrä. Paimiossa oli syyskuussa auki yli 110 työpaikkaa. Se on lähes kolminkertainen määrä vuoden takaiseen verrattuna, ilmenee juuri julkaistusta Varsinais-Suomen Ely-keskuksen Työllisyyskatsauksesta.

MYÖS LAAJEMMALLA työssäkäyntialueella eli Turun seutukunnassa työttömyys vähenee. Alueen työttömyysaste tipahti syyskuussa 9,9:ään.

Myös avoimien työpaikkojen määrä on noussut alueella lähes kaksinkertaiseksi. Syyskuussa Turun seutukunnassa oli avoinna yli 5 000 työpaikkaa. Valtaosa työpaikoista on nimen omaan Turussa.

– Varsinais-Suomessa työmarkkinat vetävät korkeakoulutettuja parhaiten pois työttömyydestä, kertoo Työllisyyskatsaus.

OSA-AIKAISTEN työllisten määrä on kasvussa, kertoo Tilastokeskus tiistaina.

– Naisilla osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä hipoi syyskuussa jo 25 prosenttia, kertoo yliaktuaari Pertti Taskinen.

Miehistä alle 15 prosenttia tekee osa-aikatyötä, mutta myös tämä luku on noussut hieman vuoden takaisesta.

TYÖTTÖMYYS vähenee Varsinais-Suomessa nopeammin kuin koko maassa yleisesti. Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 21 400 työtöntä työnhakijaa ja alueen työttömyysaste oli 9,3 prosenttia.

Koko maan työttömyysaste oli 10,1.

Työttömien määrä väheni eri ryhmissä Varsinais-Suomessa: nuorten, miesten ja naisten sekä ikääntyneiden kohdalla.

Poikkeuksena on ollut pitkäaikaistyöttömyys. Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi yli 33 prosentilla eli yhteensä 1 900 henkilöllä viime vuodesta. Pitkäaikaistyöttömyys on ollut kuitenkin laskussa viime kuukaudet yli vuoden työttömänä olleiden osalta.

 

Nyt myös ulkomaalaisten työttömyys on hienoisesti noussut viime vuodesta.

FAKTA

Työttömyys Varsinais-Suomessa ja Suomessa

  • Maakunnan korkein työttömyysaste oli Turussa, 12,8 prosenttia.
  • Pienin työttömyysaste oli Oripäässä, 4,7 prosenttia.
  • Koko maan työttömyysaste oli 10,1.
  • Se on 1,9 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuosi sitten.
  • Koko maassa oli uusia avoimia työpaikkoja 38 500 enemmän kuin edellisvuonna.
  • Uudet avoimet työpaikat ovat lisääntyneet eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden, rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden, prosessi- ja kuljetustyöntekijöiden sekä asiantuntijoiden ryhmissä.
  • Lähde: Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus, TEM.