Juhlaviikon kala-ateria keräsi kehut– Vanhustenviikko startattiin palvelukeskus Paltanpuistossa toivelounaalla

0
Raili Tolsa ja Tauno Kaistila ovat olleet tyytyväisiä ISS:n tarjoamiin aterioihin. Heille maistui tieto siitä, että kala-aterioita on luvassa tällä viikolla vielä useita.

Perunamuusia, sitruunaista appelsiinilohta, höyrytettyjä herneitä ja porkkanaraastetta. Pääruoka, jonka voisi periaatteessa koostaa oman, Paimionjoen varrella sijaitsevan tilan antimista. Juuri sellaista ruokaa, jota ikäihmiset ovat Paltanpuistossa kaivanneet.

– Teimme kyselyn, jossa kartoitettiin minkälaisia ruokatoiveita asukkailla on ja tiedustelimme sen jälkeen ruokapalveluja tuottavalta ISS:ltä, voisiko toiveita saada toteutetuksi Vanhustenviikon avauspäivänä tämän viikon maanantaina. Varsinkin kalaruokia oltiin kovasti toivottu, taustoittaa Paltanpuiston palvelukeskusvastaava Liisa Vanhanen.

Ikäihmisten toiveita kuunneltiin, ja nyt niihin vastataan maanantain lisäksi myös muina kuluvan viikon päivinä. ISS muovasi koko viikon menun sen mukaan, mitä toiveisiin oli kirjattu.

– Se yllätti kyllä meidät. Hienoa, että he lähtivät näin omalta osaltaan mukaan Vanhustenviikkoon, Vanhanen iloitsee.

Kalaa monessa muodossa

Maanantaina siis appelsiinilohta, tiistaina juustoista kalakastiketta, keskiviikkona kaalikääryleitä, torstaina hernekeittoa ja perjantaina taas kasvis-tonnikala-cappelipastavuokaa.

ISS Palvelut Oy on tuottanut Paimion ruoka- ja siivouspalvelut heinäkuusta alkaen. Elokuussa ISS:n tarjoama ruoka nousi otsikoihin, kun kouluihin palanneet oppilaat ja lukiolaiset olivat pettyneitä ruoan laatuun. Tuolloin ISS lupasi muun muassa Kunnallislehden sivuilla, että laadunvalvontaan panostetaan jatkossa tarkemmin.

Ainakaan Paltanpuistossa ruoka ei ole saanut suita mutrulle loppukesän tai syksyn aikana.

– Kyllä sitä syö, voi sanoa että maistuu. Hienoa, jos kalaruokia on jatkossa useammin, tuumii Paltanpuiston palvelukeskuksessa asuva Tauno Kaistila.

Samoilla linjoilla on myös vieressä appelsiinilohta ja perunamuusia nauttiva Raili Tolsa.

– Ei ole mitään valittamista. Annokset ovat sellaisia, että nälkä lähtee varmasti joka kerta.

Torstai pääpäivänä

Monipuoliset lounaat eivät ole ainoa Vanhustenviikon erikoisuus Paltanpuistossa. Torstai on viikon pääpäivä, jolloin, aamupäivällä seurakunnan väki tulee laulamaan virsiä pihamaalle ja iltapäivän puolella palvelukeskuksen väki osallistuu ulkona grillitapahtumaan, jota säestetään haitarimusiikilla.

Korona-aikana tällaiset erikoispäivät ovat raikas poikkeus.

– Onhan täällä ollut vanhaan normaaliin verrattuna todella hiljaista. Tuntui, että ennen oli trafiikkia koko ajan ja nyt oikein kukaan ulkopuolinen ei saa tulla käymään, harmittelee virikeohjaaja Tiina Kalasniemi .

Hän on askarrellut viime viikkoina palvelukeskuksen käyttöön lahjoitetuista kirjoista lahjoja asukkaille, jotka annetaan myös torstaina iltapäivällä. Kirjat mukailevat viikon teemaa: Luonto antaa voimaa.

– On mukavaa, että tällä tavoin pystymme antamaan ikäihmisille jotain konkreettista. Ilman lahjoituksena saatuja kirjoja se ei olisi onnistunut, Kalasniemi kiittelee.

Perjantaina palvelukeskuksen väki osallistuu paikallisen Lions Clubin naisten, eli Aallottarien saattamina ulkoilupäivään. Tuolloin edessä on Railin Rallit, eli ulkoilmaretki senioritalon kerhotilaan, jossa on näytillä kesällä edesmenneen kuvataiteilija Raili Mikkosen teoksia.

– Mukavaa, että jotain järjestetään. Ei tässä hirveästi ole tapahtumia viime aikoina ollut, tuumii Tauno Kaistila.

– 1,5 vuotta on ikäihmisen elämässä todella pitkä aika. Siksi tässä jo kovin toivotaan, että pian päästäisiin järjestämään erikoistapahtumia myös ihan tavallisina viikkoina, jatkaa Liisa Vanhanen.

Vanhustenviikko 4.–10.10. Paimiossa

  • Ma 4.10. Hyvinvointia ruoasta. Ikäystävällinen ruokamenu. ISS tarjoaa ikäystävällistä lounasta vanhuksille
  • Paltanpuistossa, terveyskeskussairaalassa sekä ateriapalveluissa.
  • Ti 5.10. Vanhustenviikon pääjuhlatilaisuus Paimiossa, teemalla luonto antaa voimaa Paimion kaupungintalon Paimiosalissa kello 13–15. Kahvitarjoilu, tilaisuuteen otetaan rajattu määrä ihmisiä, maskisuositus.
  • Ke 6.10. Mennään metsään kello 12–13. Tervetuloa tutustumaan Parantolan metsään yhdessä SPR Paimion kanssa.
  • To 7.10. Iltakirkko Paimion kirkossa kello 18. Järjestäjänä Eläkeliiton Paimion yhdistys sekä Paimion seurakunta.
  • Pe 8.10. Valtakunnallinen Vie Vanhus Ulos -päivä. Railin Rallit -kulttuurikorttelikävelyä Paimiossa, lähtö senioritalon pihalta.

Mikä Vanhustenviikko?

  • Vanhustyön keskusliiton käynnistämät Vanhustenviikko ja -päivä ovat maassamme pisimpään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia.
  • Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sitä seuraava viikko on Vanhustenviikko.
  • Tasavallan presidentti toimii Vanhustenviikon suojelijana.
  • Vuoden 2021 vanhustenviikon teemana on ”Luonto antaa voimaa”.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments