Meillä on tapana surkutella kesän loppumista. Ihan kuin se olisi jonkin ajan päätös. Ja onhan se. Kuuma, helteinen ajanjakso tekee tilaa viileämmälle ja kosteammalle vuodenajalle.
Kulunut kesä oli ikimuistoisen lämmin pitkine hellejaksoineen. Monen mielestä helteet eivät ole hyväksi näin viileään ilmanalaan sopeutuneelle suomalaiselle. Itse olin kuitenkin mielissäni, että kesä oli ilmoiltaan hyvä, ja kyllä, nautin myös niistä kuumista ilmoista. Nyt, kun syksy on alkanut, huomaan nauttivani muutoksen ilmapiiristä. Aiemmin kuvailemani syksyn merkit ovat myös mielenkiintoni kohteena. Lintujen muutto antaa joka päivälle jotain uutta seurattavaa.
Mistä sitten johtuu tämä melankolia? Itselleni syksy on melkeinpä paras vuodenaika. Nautin jokaisesta hetkestä, väreistä ja muutoksesta. Mutta mieleni täyttää väsymys, pienet vastoinkäymiset tuntuvat täyttävän tilan. Moneen niin tavalliseen asiaan kuluu turhaa energiaa. Vaikka nautinkin syksyisistä hetkistä, mieleni tekisi vain kietoutua lämpimän peiton sisälle, käpertyä sohvan nurkkaan ja lukea jotain kirjaa hämärän valossa. Ehkä kupillinen lämmintä kaakaota täydentäisi harmonian.
Huomasin jo nuorena syksyn tulon ja alakulon yhteyden itsessäni. Isäni laskeskeli biorytmikäyriä, lähinnä mielenkiinnosta ja kyllähän itsekin niitä tuloksia kiinnostuneena selailin. Selvästi oli nähtävillä melankolisen tunteen yhteys tieteen laskelmiin. Se ei silti parantanut fiilistä. Oli vain pärjättävä ja kestettävä tunnesolmut. Lopulta vuosien saatossa opin käsittelemään tunteita ja löytämään järjellisen ratkaisun niiden vaihteluihin.
Jos tunnet alakuloa, melankoliaa tai vaikka koet kärsiväsi kaamosmasennuksesta, pysähdy ja katso ympärillesi. Puiden lehtien värit, tuulen leikki lehtien kanssa, sateen ropina ja lopulta hämärän tuoma mahdollisuus nauttia kynttilän liekin eloisasta lepatuksesta. Maailma on kaunis. Meidän on vain huomattava se ja opittava nauttimaan. Nauttimaan elämästä.
Petri Laine
