Kaarinalaisen luonto­valokuvaajan yökuvia esillä Mathildedalin satamassa

0
Anssi Uusitalon omakuva.

Lumoavia yöpilviä, räiskyviä revontulia, täysikuun hehkua ja Linnunradan liikkeitä. Siinä tiivistelmä kaarinalaisen luontovalokuvaaja Anssi Uusitalon näyttelystä, joka avautuu tänään perjantaina Mathildan Marinassa.

– Vietin 1,5 vuoden aikana lukuisia öitä Kurjenrahkan kansallispuistossa ja Nautelankosken ympäristössä Liedossa. Olen ottanut valokuvia myös Piikkiön Tuorlassa, Turussa ja Uusimaalla Inkoossa, Uusitalo kertoo.

Hänen mukaansa revontulia näkyy Etelä- ja Länsi-Suomessa keskimäärin kerran kuukaudessa, jos sää on selkeä. Linnunratakuvauksiin otolliset ajat ovat maalis- ja elokuu sekä syyskuun alkupuoli.

Täysikuuta pystyy kuvaamaan noin kaksi yötä kuukaudessa, jos taivas on pilvetön. Valaisevien yöpilvien esiintymistä ei pysty tarkkaan ennustamaan, vaan paikalla pitää olla taivaanilmiön tapahtuessa.

– En todellakaan onnistunut kaikkina öinä. Joko taivas on ollut pilvessä tai revontulia ei ole näkynyt. Samoin on käynyt useasti valaisevien yöpilvien kanssa. Revontulien esiintymistä on hyvin vaikea ennustaa. Siksi revontulia voi Etelä- ja Länsi-Suomessa joutua joskus metsästämään kuukausiakin, Uusitalo muistuttaa.

Lumoavia luontoilmiöitä kotiovella


Anssi Uusitalo valmistui joulukuussa 2020 Kemiön Axxell Brusaby -ammattiopistosta ammattimaiseksi luontovalokuvaajaksi. Lopputyötä suunnitellessaan mies mietti pitkään, mikä olisi normaaliin, dokumentaariseen luontokuvaukseen verrattuna jotenkin maaginen ja erilainen aihe.

– Yöllisessä maisemassa silmä näkee vain murto-osan, joten on kiehtovaa vangita kameralla silmän ulottumattomissa olevat ilmiöt. Kyse ei ole valehtelemisesta tai harhaanjohtamisesta. Ilmiöt ja ”data” kuvauspaikalla ovat olemassa, vaikka silmä ei niitä välttämättä näe, hän selostaa.

Uusitalo kertoo kuviensa olevan puhtaasti esteettisiä ja visuaalisia. Myös paikallisuus korostuu niissä – valokuvaajan ei tarvitse lähteä satojen kilometrien päähän löytääkseen kauneutta ja mielenkiintoisia kohteita. Näyttelyn teoksista kaksi on kuvattu Piikkiön Tuorlassa, alle 50 metrin päässä Uusitalon kotiovelta.

– Tavallisen, kiireisen päivärytmin tiimellyksessä lähellä olevaa luontoa ja ilmiöitä ei ehkä tule nähneeksi. Haluan näyttää, että täällä ihan lähelläkin tapahtuu kaikenlaista. Varsinais-Suomessakin on näyttäviä revontulia. Kauneutta on kaikkialla, jos vain osaa katsoa oikein

Yökuvia Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta -näyttely on avoinna 8.10.–31.12.2021.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments