
Kaarinalaiselle Eeli Saariselle ja piikkiöläiselle Oliver Romanalle on pitkään ollut selvää perustaa yhteinen yritys. 19-vuotiaat kaverukset ovat tunteneet toisensa seitsemännen luokan ensimmäisestä päivästä lähtien, joten he tuntevat ja luottavat toisiinsa.
Romana valmistui keväällä sähköasentajaksi ja Saarinen työskentelee kiinteistöhuollon parissa. Tänä syksynä perustettu RS-Pesupalvelut tekee tekstiilipesuja yksityis- sekä yritysasiakkaille, mutta alalla nuoret ovat jo kokeneita konkareita.
– Olemme tehneet saman alan töitä jo useamman vuoden. Sitä kautta huomasimme, että Turun seudulta tällainen palvelu puuttuu ja niinpä päätimme perustaa yrityksen, kaksikko kertoo.
Pääsääntöisesti kaverukset pesevät auton istuimia, tuoleja, mattoja, sohvia, mutta suunnitelmissa on ensi vuonna laajentaa toimintaa talojen, terassin ja autojen pesuun.
– Meidän piti startata jo keväällä, mutta koronan vuoksi päätimme odottaa syksyyn. Se oli viisas päätös, sillä pääsimme kumpikin nauttimaan kesästä ja ansaitsemaan lisää euroja yritystä varten, miehet kertovat.
Yksi syy odotukseen oli asiakaskunnan kokema koronakurimus.
– Pääasiassa meidän asiakkaitamme ovat ravintolat ja juhlatilat, jotka ovat sinnitelleet koronan tuoman tilanteen kourissa. Nyt tilanne on siltä osin vähän parempi, joten meidän on mukavampi alkaa neuvotella, Romana jatkaa.
Nuorena on helpompi kokeilla
Työnjako kaveruksilla on selvä. Työt tehdään puoliksi, Romana hoitaa paperityöt ja Saarinen tilaukset ja muut tavarat.
– Paperityöt kiinnostavat minua ja haluan oppia niistä lisää. Eeli taas tietää paljon esimerkiksi pesuaineista ja tarvikkeista, jotka eivät minua niin kiinnosta, Romana sanoo.
– Olen pessyt paljon muun muassa autoja, joten sitä kautta pesuaineet ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi. Tykkään itsekin tehdä paperitöitä, joten voin tuurata Oliveria siinä asiassa, Saarinen täydentää.
Toimitusjohtajan nimittämisestä kaksikko oli samaa mieltä.
– Oliver tykkää olla enemmän esillä, joten valinta oli aika selkeä, Saarinen naurahtaa.
Kummankin vanhemmat ovat peukuttaneet nuorten yrittäjien taivalta, vaikka Romanan vanhemmat eivät itse ole riskiä aikoinaan uskaltaneet ottaa.
– Omat vanhemmat ovat palkkatöissä, mutta he ovat tukeneet ajatusta koko ajan. Mieluummin sitä näin nuorena kokeilee, kun ei ole vielä lainoja. Sitten, kun on asuntolaina ja jälkikasvua, niin riski on jo suurempi, Romana perustelee.
Saarisen suvussa yrittäminen on tuttua.
– Isä on yrittäjä ja isovanhemmat pitkän linjan yrittäjäkonkareita, joten itselle on ollut aika selvää lähteä yrittäjäksi, Saarinen sanoo.