Paimion ainoa anniskeluravintola Poimari sulkee ovensa lokakuun lopussa, ellei uutta jatkajaa löydy tiloihin. Poimarin nykyinen yrittäjä Annukka Laine julkaisi asiasta päivityksen ravintolan Facebook-sivuilla perjantaina.
Päivityksessä kerrottiin, että sekä yrittäjä Laine että Poimarin työntekijät suuntaavat “uusiin seikkailuihin”. Laine on toiminut Poimarin yrittäjänä vuodesta 2009 lähtien. Samaisessa päivityksessä toivottiin, että tiloihin löytyisi uusi yrittäjä, joka jatkaisi perinteikkään anniskeluravintolan taivalta Paimiossa.
Poimari on tällä hetkellä Paimion ainoa anniskeluravintola. Poimarin nykyiset työntekijät järjestävät vielä lokakuun 30. päivänä päättäjäisjuhlat, jonka jälkeen ovet Pussitie 4:n kellarikerroksessa suljetaan – ainakin toistaiseksi.
Kunnallislehti ei tavoittanut Lainetta perjantaina tuoreeltaan kommentoimaan uutista.