Peimari alaloppusarjan voittoon– Uutta päävalmentajaa etsitään jo

0
Peimarin Alban Ferati kamppaili päätösottelussa pallosta Inter 2:n puolustusta vastaan.

Peimari Unitedin miesten edustusjoukkue päätti lauantaina kautensa maalittomaan tasapeliin FC Interin kakkosjoukkuetta vastaan. Panoksena ottelussa oli enää alaloppusarjan, eli Kolmosessa sijoille 7–12 päätyneiden joukkueiden, voitto. Pisteiden tasaaminen tarkoitti sitä, että Peimari kuittasi lopulta sarjan voiton ja siten seitsemännen sijan Kolmosessa.

– Ensimmäinen sija alaloppusarjassa ei luonnollisesti tee ketään iloiseksi, koska olemme tottuneet voittamaan ja tavoitteena oli päästä kuuden parhaan joukkueen yläloppusarjaan. Mutta ottaen huomioon alkukauden hankaluudet, seitsemäs sija on lopulta kohtalainen lopputulos, tuumasi Peimarin portugalilainen päävalmentaja Tiago Santos .

Samalla Santos ilmoitti, että kyseinen ottelu jäi hänen viimeisekseen Peimarin peräsimessä. Espoon Palloseuraan siirtyvälle Santosille etsitäänkin jo korvaajaa.

– Tiago on ollut mukana seuran valmennuksessa viisi vuotta, joista viimeiset kolme miesten edustuksen päävalmentajana. Hän on antanut seuralle hyvän työpanoksen ja on luonnollista siirtyä nyt uusiin haasteisiin. Uuden päävalmentajan haku on jo käynnissä, ja hyvin todennäköisesti myös seuraaja tulee Portugalista, sanoi puolestaan seuran puheenjohtaja Olli Dahl .

Korona kavensi kassavirtaa


Vielä vuosi sitten Peimari pelasi noususta Kakkoseen nousukarsinnoissa. Koronan estettyä pelit viime talven juniorisarja Peimari-Liigassa jäi myös seuran varainkeruu huomattavasti normaalia ohuemmalle pohjalle mennyttä kautta varten. Kun normaalisti miesten edustusjoukkueessa on viilettänyt 3–4 portugalilaisvahvistusta, starttasi ryhmä kesäkuussa uuteen kauteen yhden ulkomaalaisvahvistuksen voimin.

– Alkukausi oli hankala, koska oli loukkaantumisia ja muita poissaoloja, eikä ykköskokoonpanoa saatu jalkeille ennen heinäkuun loppua. Sen jälkeen pelit sujuivat jo paremmin, Dahl sanoi.

Tulevana talvena Peimari-Liigaa päästään pelamaaan, ja mukaan on ilmoittautunut runsaat 60 joukkuetta. Parin vuoden takaisiin noin 90 joukkueen lukemiin ei vielä siis päästä, mutta suunta on jo parempi.

– Kyllä sen näkee, että korona jännittää vielä ja osalla seuroista on varovaisuutta ilmoittautua sarjoihin. Mutta parempaan päin kuitenkin, hienoa että Peimari-Liigaa päästään ylipäänsä taas pelaamaan.

Pallo-Iirot

nousukarsintaan


Peimari keräsi lopulta 16 Kolmosen ottelustaan yhteensä 25 pistettä. Pisteistä 15 kertyi alkusarjan 11 ottelussa ja kymmenen alaloppusarjan viidessä ottelussa. Sarjan voitti lopulta Rauman Pallo-Iirot, joka pääsee näin ollen Kakkosen nousukarsintaan. Neloseen puolestaan putosivat JyTy, Salon Wilpas ja ToVe. Tosin Wilppaan ja ToVen putoaminen porrasta alemmas tuskin toteutuu, sillä Kakkosesta ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa alas Kolmoseen läntisen alueen joukkueita.

Vuodesta 2017 lähtien Peimarin valmennuksessa operoinut Tiago Santos ei näe mitään syytä sille, miksei Peimari voisi jälleen lähivuosina pelata tosissaan noususta Kakkosen tasolle.

– Ei se vaadi kuin samanlaiset lähtökohdat kauteen kuin meillä oli vielä viime vuonna. Se oli uskomaton kausi, koska emme hävinneet Kolmosessa otteluakaan. Harmi, että emme olleet aivan parhaimmillamme nousukarsintapeleissä, hän muisteli vuoden takaisia otteluita.