
Paimiossa asuva kirkkoherra Jouni Lehikoinen asettuu ehdolle aluevaaleissa Varsinais-Suomessa Kristillisdemokraattien listalle sitoutumattomana ehdokkaana. Asiasta tiedotettiin perjantaina aamulla.
– Haluan edistää oman maakunnan parasta. Tulevat aluevaalit ja mahdollinen aluevaltuutetun tehtävä ovat tärkeä vaikuttamisen paikka, aiemmin pitkään kaupunginvaltuutettuna työskennellyt Lehikoinen kertoo tiedotteessa.
– Kun tällaista jättimäistä uudistusta tehdään, pitäisi sen palvella juuri niitä ihmisiä, joilla menee kaikkein heikoimmin. Sosiaali- ja terveyspuoli on meille kaikille kaikkein tärkein, hän jatkaa.
Lehikoinen työskentelee Mikaelin seurakunnassa Turussa. Aikaisemmin hän on toiminut kirkkoherrana Paimiossa ja Karinaisissa ja sitä ennen nuorisopappina Turussa.
Lehikoinen on huolissaan aluevaalien alla erityisesti lasten ja nuorten vaikeuksista päästä mielenterveyspalveluihin.
– Tapaan työssäni juuri niitä, jotka ovat joutuneet jonottamaan palveluihin. Jos emme saa apua niille, joilla menee kaikkein heikoimmin, kaatuu uudistus itseään vastaan.