Korona kiertää nyt lapsissa ja rokottamattomissa

0
Kolmannet rokotukset ovat tärkeitä ikääntyneille, mutta niiden antaminen ei saa haitata 1. ja 2. rokotteen antamistahtia.

PAIMIO, SAUVO

Koronatartuntojen osalta Paimiossa tartuntatilanne on häilynyt viime viikkoina jopa maakunnan keskitasoon nähden huonolla tasolla. Nyt näyttäisi tilanne olevan parempaan päin.

– Viime viikolla Paimiossa on ollut kuusi ja Sauvossa nolla tartuntaa. Tällä viikolla tähän mennessä Paimiossa on ollut yksi ja Sauvossa neljä tartuntaa. Kaikkien tällä viikolla testattujen laboratoriovastaukset eivät vielä ole tulleet, joten nämä luvut voivat vielä muuttua, kertoo Paimion-Sauvon terveyskuntayhtymän johtava lääkäri Nora Hagelberg.

Lokakuussa Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän alueella koronan sairastaneista 47 henkilöstä puolet oli 0-9-vuotiaita. Tapauksia on siten ollut kouluissa, päiväkodeissa, iltapäiväkerhoissa sekä lasten harrastetoiminnassa. Muuten lokakuussa todetut koronatapaukset painottuivat Paimiossa 10-39-vuotiaiden ikäryhmiin.

Sairaanhoitopiirin pääviesti on viime päivinä ollut, että sairaalakuormitus on Varsinais-Suomessa huolestuttavalla tasolla ja rokotteen ottaminen on edelleen ainoa tie ulos pandemiasta. Rokote ei aukottomasti estä tartuntaa, mutta helpottaa itse tautia.

THL tilastot koronatartunnoista päivittyvät muutaman päivän viiveellä, mutta 3.11. päivittyneen tilanteen mukaan Paimiossa on tähän mennessä ollut kaikkiaan 330 ja Sauvossa 61 tartuntaa. Kaarinassa tartuntoja on ollut 993.

Monet ovat pohtineet, mitkä ovat tällä hetkellä voimassa olevat karanteeniin asettamisen perusteet ja muutenkin suositukset.

– Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa tartunnanjäljittäjät kartoittavat THL:n ohjeiden mukaan sairastuneen tosiasialliset lähikontaktit ja heidät asetetaan karanteeniin. Karanteeniin ei kuitenkaan aseteta esimerkiksi henkilöitä, jotka ovat alle puolen vuoden sisään sairastaneet koronavirusinfektion, jotka ovat saaneet täyden rokotussarjan niin että jälkimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään viikko tai jotka ovat sairastaneet koronan aikaisemmin ja saaneet yhden rokoteannoksen. Enää ei siis automaattisesti katsota koko koululuokkaa tai varhaiskasvatusryhmää altistuneeksi, selvittää Hagelberg.

Edelleen kuntayhtymän alueella esimerkiksi kouluissa on voimassa maskisuositus kuudesluokkalaisille ja tätä vanhemmille. Muutenkin terveysviranomainen suosittaa edelleen käyttämään maskia, turvaetäisyyksiä ja huolehtimaan käsihygieniasta.

Hanki rokotus

Paimiossa ensimmäisiä koronarokotuksia on annettu viime viikkoina vilkkaasti. Pop-up -rokotustilaisuudessa viime maanantaina rokotteen haki 63 henkilöä, joista 45 haki ensimmäisen rokotusannoksen.

– Koronapassi on otettu käyttöön ja tämä kannustaa hakemaan rokotteita, jos täysi rokotussuoja vielä puuttuu, arvioi Hagelberg. Hän sanoo, että rokotuskattavuus on ollut alhaisin nuorten aikuisten ikäryhmässä, mutta tilanne on alkanut kohentua.

Rokotukset ovat kuntayhtymän alueella edenneet hyvin. Koronarokotusten kolmas kierros on käynnissä ja ykkösrokotuksia on viime viikkoina haettu aikaisempaa vilkkaammin.

– Täyden rokotussarjan eli kaksi koronarokotusta saaneita Paimiossa on 83.7% 12 vuotta täyttäneistä ja Sauvossa 83.6%. Koko maan osalta vastaava luku on 78.9% eli olemme rokotuskattavuudessa hyvässä tilanteessa valtakunnallisiin lukuihin verrattuna.

Kolmansia rokotteita on annettu nyt parin viikon ajan. Kolmas koronarokotus on tällä hetkellä mahdollinen 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta ja niille sote-työntekijöille, jotka saivat kaksi ensimmäistä rokoteannosta alle kuuden viikon välein vuoden alussa. Vakavasti immuunipuutteiset henkilöt saavat kolmannen rokotuksen kahden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta.

– Paimion ja Sauvon sosiaalitoimi ottaa puhelimitse yhteyttä yli 80-vuotiaisiin kolmannen koronarokotuksen ajanvarausta varten. Muut varaavat rokotusajan itse sähköisesti, puhelimitse tai eChatin kautta. Alle 60-vuotiaiden kolmansien koronarokotusten mahdollisesta aikataulusta ei vielä ole tietoa, selvittää Hagelberg.

Seuraava pop up- rokotustapahtuma on tulevana maanantaina 8.11. iltapäivällä klo 15-17.30 pääterveysasemalla. Rokotteen haluavien kannattaa seurata aktiivisesti Paimion-Sauvon terveyskeskuksen verkkosivuja www.paimionsauvonterveyskeskus.fi