Korona leviää meilläkin, etätyöt palasivat

0

PAIMIO,SAUVO

Koronatilanne on huonontunut selvästi myös paikallisesti ja todettujen tartuntojen määrissä nähdään nyt korona-ajan korkeimpia lukuja. Taudin ilmaantuvuus koko Varsinais-Suomessa on nyt yli 270 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana. Kaarinassa ilmaantuvuus on hätkähdyttävästi yli 331,7 ja Sauvossakin maakunnan keskiarvossa.

Paimiossa on tartuntoja viimeisen parin viikon ajalta 12 ja Sauvossa kahdeksan, kun edellisen kahden viikon aikana niitä kirjattiin kuusi kumpaankin.

Kaarinassa tilanne on heikentynyt rajusti, sillä siellä viimeiseltä kahdelta viikolta on uusia tartuntoja kirjattu jopa 115.

THL:n virallisessa päivityksessä tartuntojen kokonaismäärä Paimiossa oli torstaina 351, Sauvossa 73 ja Kaarinassa 1157.

Rajoitukset

tiukentuivat


Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä otti tiistaina käyttöön laajan etätyösuosituksen. Samaten vahva suositus on, että kasvomaskia tulee käyttää kaikissa tilanteissa, sekä sisällä että ulkona, jos ei pystytä pitämään tarpeeksi etäisyyttä. Suositus koskee myös rokotettuja henkilöitä, sillä he voivat kantaa virusta myös oireettomana.

Paimion kaupungin johtoryhmän ja pandemiatyöryhmän päätösten mukaisesti Paimiossa edellytetään koronapassia sisätiloissa järjestettävissä kaupungin yli viidenkymmenen hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa 16 vuotta täyttäneiltä ja vanhemmilta aina 16.12.2021 saakka.

Henkilöstöpäällikkö Eila Hulkkonen kertoo, että etätyösuositus on kaupungissakin otettu jälleen käyttöön niissä tehtävissä, joissa etätyötä on mahdollista tehdä.

– Asiakkaita palveltaessa ja yleisissä tiloissa työntekijöiden on käytettävä kasvomaskeja.

Sauvossa kunnanviraston palvelupisteellä asioidaan nyt ajanvarauksella.

– Edellisen etäsuosituksen jälkeen syyskuun lopussa linjasimme tiistaipäivät läsnäolopäiviksi sellaisille työntekijöille, joilla mahdollisuus tehdä läsnä- ja etätöitä. Nyt palaamme takaisin etätyösuositukseen näiden työntekijöiden osalta, kertoo sivistysjohtaja Elli Sainio .

Kouluissa ja oppilaitoksissa maskisuositus on voimassa peruskoulun 4. luokasta lähtien. Myös useimmat tapahtumajärjestäjät edellyttävät nyt koronapassia ja suosittavat muutoinkin terveysturvallisia järjestelyjä.

Paimiossa itsenäisyysjuhla toteutetaan näillä näkymin siten, että tilaisuudessa kysytään koronapassia. Sauvossa suoranaista juhlaa ei ole, vaan kahvitus toteutetaan joko pienemmissä ryhmissä tai ulkona kirkkomaalla riippuen kelistä.

Koronarokotuskattavuutta on saatava kasvamaan


Valtiovalta ja terveysviranomaiset ovat huolestuttavan tartuntatilanteen vuoksi esittämässä, että tartuntalain väliaikaiset säännökset ovat voimassa kesäkuun 2022 loppuun. Tällä mahdollistetaan se, että alueet voivat jatkaa epidemian hillintää välttämättömillä säännöksillä ja rajoituksilla. Säännökset koskevat muun muassa maahantuloa, tilojen ja toiminnan rajoittamista tartuntojen leviämisen estämiseksi sekä koronapassia. Ravintolatoimintaa koskevia rajoituksia kiristetään siten, että esimerkiksi ravintoloissa anniskelu on sallittua vain kello 17 asti, mikäli käytössä ei ole koronapassia. Jos koronapassi on käytössä, sitä tulee edellyttää asiakkailta koko aukioloajan. Nämä linjaukset saanevat valtioneuvoston hyväksynnän perjantaina ja astuvat voimaan parin päivän kuluessa.

Torstaina perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru korosti edelleen, että rokotusten eteneminen ja kattavuus on edelleen ratkaisevaa epidemian torjunnassa.

Euroopan tartuntatautivirasto ECDC esitti jäsenmaille eilen kolmannen rokoteannoksen antamista kaikille yli 40-vuotiaille. Euroopan lääkevirasto Ema suositteli torstaina iltapäivällä 5-11 -vuotiaiden rokottamista.

Kahden rokoteannoksen saaneiden kattavuutta väestössä pyritään nostamaan edelleen kohdentamalla tehokkaita toimenpiteitä väestöryhmiin ja alueille, joilla rokotekattavuudessa on puutteita.

Uudessa rokotusstrategiassa varaudutaan rokotesuojan heikkenemiseen ja rokotettujen tartuntojen määrän kasvuun. Kolmansien annoksien antamiseen alle 60-vuotiaille varaudutaan ja 2. ja 3. annoksen välistä aikaa optimoidaan epidemiatilanteen vaatimalla tavalla. Myös 5-11 -vuotiaiden rokotuksiin varaudutaan siten, että rokotukset voidaan käynnistää nopeasti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteille on mahdollisesti tulossa velvollisuus käyttää henkilöstöä, joiden rokotesuoja on riittävä.

Koko maassa on nyt yli 12-vuotiaista rokotettu ensimmäisellä rokotteella 86,4 %, ja toisella 81,1%. Kaarinassa nämä lukemat ovat nyt 90,4 ja 85,1. Paimiossa ja Sauvossa kaksi rokotetta oli torstain THL:n lukujen valossa annettu 83,9 prosentille yli 12-vuotiaista.

Paimion terveysasemalla on pop up-koronarokotustapahtuma jälleen maanantaina 29.11. kello 15.30-17.30. Tuolloin voi hakea ensimmäisen, toisen tai kolmannen rokotteen, mikäli on tähän viimeisimpään jo oikeutettu.