Koronapassin käyttö laajenemassa?

0
Koronapassin voi ladata Omakanta-sovelluksesta.

PAIMIO, KAARINA Lounais-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa sairaanhoitopiirin alueella aina 16.12. asti. Yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia voi järjestää ottamalla käyttöön koronapassin ja esimerkiksi Kaarina on jo tehnyt päätöksen edellyttää koronapassia sisätiloissa järjestettävissä kaupungin yli viidenkymmenen hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa 16 vuotta täyttäneiltä ja vanhemmilta.

Paimion kaupunki on todennäköisesti tekemässä samansuuntaisen suosituksen maantain tai tiistain kuluessa. Taustalla on luonnollisesti se ajatus, että halutaan pitää yhteiskunta avoimena ja tapahtumat käynnissä, sekä kannustaa ottamaan koronarokotus. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlassa olisi näin passi käytössä.

Koronapassin saa ladattua omakanta.fi-osoitteesta kirjautumalla sinne pankkitunnuksilla tai mobiilivarmennetta käyttäen. Passin voi ladata omaan puhelimeen tai tulostaa sen paperille. Kun tätä koronapassia kysytään, tarkistamisen yhteydessä on hyvä varautua todistamaan myös henkilöllisyys.

Jos henkilö ei itse voi tulostaa todistusta tai käytössä ei ole älypuhelinta, rokotustodistuksen voi saada tulosteena Paimion-Sauvon terveysaseman ajanvarauspisteeltä. Tällöinkin rokotustodistuksen noutamiseen tulee ottaa mukaan henkilöllisyystodistus. Ajanvarauspisteeltä voi tiedustella myös alaikäisten rokotustodistuksia.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments