Paimion kaupungintalon eteen tuodaan tänään joulukuusi, joka saa valot joulumarkkinoilla tulevana sunnuntaina. Kuusi haettiin Oinilasta, Jägerhornintieltä. Sen lahjoittivat tuoreet paimiolaiset Katariina Sysimetsä ja Kari Vornanen.
Kuusen katkaisua ja nostoa lavetille seurannut Kari kertoo, että he muuttivat Paimioon syksyllä. Puoliso Katariina otti reilu kuukausi sitten yhteyttä kaupunginpuutarhuri Kaisa Saloseen ja kertoi, että he haluaisivat poistaa tontiltaan kuusen, joka pimentää pihaa ja haittaa myös näkyvyyttä kevytväylälle.
Kaisa kävi katsomassa ja sitten sovittiin, että kuusesta tulee kaupungin joulukuusi. Kari Vornanen tuumi tyytyväisenä, että kuusi kuulemma palaa pihalle polttopuuna tammikuussa.