Paimiossa syntyi levyn verran harvinaista kamariprogea – Roope Kivimaan albumissa on elokuvamusiikin vivahteita

0
Omakustannealbumin julkaissut musiikkialan ammattilainen ja luokanopettaja Roope Kivimaa inspiroituu myös luonnosta. – Levyä tehdessä oli Lapin tunturimaisemat ajoittain mielessä, siitä levyn nimikin Above, jonkin yläpuolella.

Paimiolainen kokenut musiikin ammattilainen Roope Kivimaa on tehnyt omakustannealbumin. Opettajana työskentelevä Kivimaa päätti tehdä levyn, kun kaikki muut projektit peruuntuivat.

– Tuli sellainen olo, että täytyy tehdä jotain omaa. Kesäteattereiden ja Pirttilahti Tango Experiencen treenit olivat tauolla, eikä keikkojakaan ollut.

Kivimaa ei ole aikaisemmin haaveillut levyn tekemisestä, sillä useat hänen sävellyksistään on tehty orkestereiden esitettäviksi.

– Sen tyyppistä musiikkia mitä olen pöytälaatikkoon ja tietokoneelle tehnyt, ei ole helppoa nostaa esille. Niinpä ajattelin, että teen levyn, jolla soitan itse luottaen omiin vahvuuksiini. Ja kun ei ollut ulkopuolista painetta, sain itse päättää tyylilajin.

Kivimaa kutsuu musiikkityyliään kamariprogeksi. Siinä yhdistyvät progressiivinen rock ja klassinen musiikki. Kovin moni ei sitä lajia tee, vain muutama bändi Euroopassa.

– Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut innostunut progesta ja kuunnellut sitä laidasta laitaan. Se on yleensä bändivetoista, mutta toisaalta se voi ottaa vaikutteita melkein mistä vaan ja kokoonpanotkin voivat olla mitä vaan. Tein levyn proge-estetiikalla, mutta akustisesti, viulua ja pianoa enemmäkseen käyttäen.

Pieni budjetti

Perjantaina julkaistulevy Above sisältää yhdeksän kappaletta. Ne syntyivät seitsemässä kuukaudessa.

– Muusikkotuttuni Olli Vuorela miksasi kaksi kappaletta, kuvasi toisen singlen musiikkivideon ja toimi muutenkin neuvonantajana. Ihan kaikkea en siis pystynyt tekemään itse.

Nykytekniikka mahdollistaa levyn tekemisen, vaikka kotisohvalta käsin. Kivimaa oli lukenut jostain miten Stig oli äänittänyt yhden hittibiiseistään olohuoneessaan läppärin mikrofonilla.

– Ajattelin, ettei tässä nyt välttämättä mitään studiota tarvita. Hyvälaatuinen mikki, tietokoneohjelma ja tieto siitä mitä tekee. Tämä on tehty todella pienellä budjetilla, vaikka varmasti tähän olisi saanut upotettua rahaa.

Levystä on tullut syksyn aikana hyvää palautetta.

– Genrenä tämä on haastava. Aika marginaalinen, ei lainkaan kaupallinen. Koska olen ollut lapsesta saakka elokuvamusiikin ystävä, löytyy äänitteeltä myös elokuvamusiikki-vivahteita.

Kivimaalla ei ole levyn suhteen suuria odotuksia.

– Joskus sanoinkin leikilläni, että hyvä jos kaksi ihmistä kuuntelee. Se ei kuitenkaan ole pointti. Levyä tehdessä tuli olo, että tämä täytyy saada tehtyä. Nyt tuntuu, että kyseessä oli aika iso haave, jota en tiedostanut. Paljon on yhä opittavaa ja parannettavaa. Toivon pääseväni joskus tekemään lisää.

Mutta ei heti. Nyt on takki luomistyöstä niin tyhjä, ettei uudesta levystä jaksa haaveilla.

– Jos teen seuraavan levyn, niin se on eri tyylistä. Muutakin kuin akustista viulua. Kokoonpanoa voisi laajentaa ja ottaa mukaan muita samanhenkisiä soittajia ja laulajia.

Ei omaa suosikkia

Pianolla voi syntyä rytmi, josta kasvaa kokonainen kappale.

– Ideat voivat lähteä hyvinkin pienestä, mutta välillä on kausia, ettei tule yhtään mitään. Levynteossakin tuli sellainen olo, ettei ole enää ideoita, vaikka piti vielä muutama biisi saada. Päätin, etten väännä väkisin, yhdeksän on tarpeeksi.

Luovuus vaatii rauhaa ja hiljaisuutta.

– Kolmen muun perheenjäsenen kanssa sovittiin ajankohdat jolloin äänitän.

Kritiikkiin Kivimaa osasi varautua. Ensin se meni ihon alle, mutta aika nopeasti hän osasi suhtautua siihen maltilla.

– Täydellistä biisiä ei ole olemassakaan, ja jokaisella on mielipide. Halvalla on mahdollista tehdä laadukasta, mutta täytyy osata käyttää ohjelmia, jotta saa hyvän kuuloista. Jos teknisestä tuotannosta tulee kritiikkiä, niin sitten voi miettiä, että onko osannut viimeistellä homman.

Kivimaa ei halua nostaa levyltä suosikkiaan. Kappaleet ovat tekijälle yhtä rakkaita. Lohkaiseminen singleksi oli vaikeaa, sillä proge-musiikissa on tyypillistä, että albumi on kokonaisuus, jota tietty teema yhdistää.

– Siinä piti ajatella kaupallisesti. Ei saanut olla liian vaikeatajuinen, eikä pitkä. Ja melodian piti olla tarttuva.

 

Roope Kivimaan levy Above Spotifyssä, YouTubessa, Deezerissä ja muissa isommissa musiikkipalveluissa.