KAARINA
Sain keväällä puhelun Ylen toimittaja Marko Niemeltä. Hän kertoi tekevänsä juttua piikkiöläisen 15-vuotiaan Piia Ristikankareen selittämättömästä katoamisesta yli kolmekymmentä vuotta sitten, lokakuussa 1988. Niemi oli saanut silloiselta Kunnallislehden päätoimittaja Ville Pohjoselta vinkin kysyä, mitä minä muistan tapauksesta.
Jouduin toteamaan, etten valitettavasti paljonkaan. Muistelin, että katoaminen uutisoitiin, kun poliisilta tieto meille tuli. Asiaa selvitellessä kävin läpi kyseisen syksyn ja alkutalven lehtiä ja mitä niissä tapauksesta kerrottiin.
Ei todellakaan paljon mitään. ”Pia edelleen kateissa” juttupätkiä oli muutama. Jutuissa tuntomerkit, muutaman kerran myös koulukuva. Aina lopussa muistutus, että poliisi kaipaa vinkkejä.
Marko Niemi tekee Ylelle Viimeinen johtolanka -podcasteja, ja Piia Ristikankareen tapauksesta hän julkaisi hiljattain kuusi jaksoa. Niissä äänessä on Piian isä Heikki ja veli sekä tapauksen tutkinnanjohtaja Kimmo Heinonen ja omaa aikaansa tutkimuksille uhrannut paikallinen nimimerkin taakse kätkeytyvä henkilö. Tämä viimeisin lupaa maksaa palkkion tiedoista, joiden pohjalta Piian kohtalosta saadaan vielä jokin selvyys.
Tällainen podcast on kuin kuunneltava poliisi-TV, todellakin koukuttava. Istuin yhden illan näiden jaksojen äärellä ja kuuntelin mitä Piiasta ja hänen elämästään oli selvinnyt, ja millaisia ajatuksia tutkinta oli missäkin vaiheessa herättänyt. Toki toimittaja Niemi myös kertoi omia ajatuksiaan ja pohdintojaan. Kuunnellessa syntyy kuva teinitytöstä ja lapsesta, joka kipuili äidittömyyden, haastavan perhe-elämän ja uskonlahkon velvoitteiden verkossa. Murrosikäinen teinityttö, joka katosi niin, ettei hänen kohtalostaan ole jäänyt jälkeen kuin arvailuja ja epämääräisiä epäilyjä.
Edelleen Pian tarinan ratkaisua kaipaa moni, ja se ilmenee myös siitä, miten tälläkin hetkellä tapaus on yksi keskustelluimmista sosiaalisen median murhafoorumilla.
En osaa antaa sen kummempaa selitystä sille, miksi ei katoamistapaus noussut isommin lehdessä esiin. Tuohon aikaan poliisi antoi ne tiedot, jotka pystyi ja halusi. Kulttuuriin toimitustyössä ei kuulunut se, että toimittaja olisi lähtenyt kyselemään tietoja naapurista, surua kunnioitettiin ja poliisiin uskottiin.
Varmasti alkuun moni kuvitteli, että tyttö lähti kiukuspäiten ja palaa aikanaan. Podcastissa kuultu isäkään ei kaivannut perjantai-iltana lähtenyttä Piiaa ennen kuin sunnuntaina, kun selvisi ettei tämä ollut ystävän luona. Sitten hän otti yhteyttä poliisiin.
Piia unohtui poliisin mappien varjoon vuosikausiksi. Jotenkin jännää, että joku Tom on Borås- viesti sitten nosti tapauksen tutkinnassa taas kierroksia. Se antaa ymmärtää tänäänkin, että joku tietää varmasti jotakin, muttei ole rohjennut tai voinut avata suutaan.
Podcastit myös vihjaavat, että tutkinnassa on voinut jäädä jotain setvimättä. Katoamisillan levottomuuksiin palataan monta kertaa, kuten myös siihen, miten tyttöjä oli Piikkiössä autoilla seurattu. Esiin nousee joidenkin paimiolaispoikien ajelut ja myös selittämätön raiskaushuhu tuolta samalta ajalta.
Jos siis tiedät jotain, ota yhteyttä poliisiin.
Minäkin otin, koska sain sähköpostitse podcastin tietoja koskevan kyselyviestin, jossa nimimerkin taakse turvallisuussyistä kätkeytynyt henkilö kysyi olisiko joku voinut estää toimittajia kirjoittamasta tapauksesta tuolloin.
Kukaan ei yrittänyt ainakaan minua vaientaa, enkä usko sellaiseen muidenkaan toimittajien osalta. Mutta sen uskon, että joku on vaiennut pitkään.
Olisiko jo aika kertoa, mitä Piialle kävi?
Yle Areena/ Viimeinen johtolanka- podcast
