Sanovat että toisen roska on toisen aarre. Pienten lasten vanhempana Facebookin roskalava-ryhmät ovatkin todellisia kultakimpaleita. Kiitos paikallisen roskalava-ryhmän, pihaltamme löytyy lähes täydellinen puuhamaa perheen pienimmille. On leikkimökki, keinuja, trampoliini, hiekkalaatikko ja kasa pihaleluja. Kaikki tämä ja lisäksi mm. pakastin, matokompostori sekä täytettä levyhyllyyn on löytynyt käytännössä ilmaiseksi pelkästään lähiseudulta. Sama ryhmä toimii tietysti myös toiseen suuntaan. Itselle turhasta rojusta pääsee nopeasti eroon ilman jätemaksuja. Siis kiertotaloutta parhaimmillaan tässä tavaran täyttämässä maailmassa, johon ei yhtään ylimääräistä materiaa tarvittaisi.
Vielä materiaakin mahtavampaa ovat olleet kohtaamiset, joita tämä virtuaalinen roskisdyykkaus on saanut aikaan. Omastani poikkeava asuinpaikka, ikä, tyyli, elämäntilanne tai jokin muu ulkoinen toissijaisuus, ellei viimeistään oma introverttiuteni, olisi varmasti estänyt keskustelun syntymisen missään muussa yhteydessä. Niin vaan olen kuitenkin löytänyt itseni toinen toistaan mielenkiintoisemmista keskusteluista roskalavalöytöjä noutaessani.
Olen päässyt tutustumaan kiinnostaviin työhuoneisiin ja remonttikohteisiin, kurkkaamaan vanhaan historialliseen kellariin ja piharakennuksiin, jotka vetävät vertoja parhaille museoille. Minulle on kerrottu omenalajikkeiden kautta tilojen ja sukujen historiasta, olen kuullut useampia huikeita tarinoita ihmisten elämästä, muistellut nuoruuden lempibändejä sekä ääniteformaattien muuttumista ajan saatossa. Olenpa päätynyt roskalavareissuillani maistamaan itse maustettuja viskejä ja pohtimaan sauvolaisesta tammesta tehdyn viskitynnyrin mahdollisuuksia.
Jos koira madaltaa kynnystä tulla juttelemaan niitä näitä toisen ihmisen kanssa, on omien ylijäämien lahjoittaminen parhaimmillaan mahdollisuus tutustua todelliseen palaseen tuntemattoman ihmisen elämästä. Ihmiset ovat järjestäen, ja usein tietämättään, mahtavan mielenkiintoisia. Pienessäkin kyläpahasessa näyttäisi olevan potentiaalia oppia toinen toisilta paljonkin, kunhan vain juttuun tavalla tai toisella ensin päästään. Ja kyllä, ihmisiltä löytyy nurkistaan kunnioitettavat määrät uskomatonta roinaa. Roinaa, joka vain odottaa oikeaa hetkeä muuttua jonkun toisen aarteeksi.
Tapani Levanto
