Paimiossa on alkanut joulunodotus tänään, sillä kaupungintalolla vietetään parhaillaan joulumarkkinoita, jo 11. peräkkäistä kertaa. Mukaan ehtii vielä kello kolmeen asti!
Markkinat ovat piha-alueella, eli nykyisten koronarajoitusten mukaisesti terveysturvalliset ja tunnelma todella lämmin, jopa aurinkoinen.
Joulukuuseen sytytettiin valot ja joulurauhan julisti Ulla-Maija Alitalo.
Paimio-neulekilpailun voitti Tiia Nevalainen, joka neuloi lapaset ja sukat Paimion parantolan innoittamissa väreissä ja muodoissa. Ikkunarivistöjä kuvanneet neuleet ovat sellaiset, että ne pystyy moni neuloja itsekin toteuttamaan.