Useita loukkaantui liikenneonnettomuudessa moottoritiellä Paimiossa

0

Moottoritiellä Paimion Vistan ja Valkojan liittymien välillä on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on loukkaantunut useita henkilöitä. Ainakin kolme on kuljetettu sairaalaan.

Pelastuslaitos kertoo, että kyseessä on rekan ja henkilöauton kolari Helsinkiin päin menevien kaistalla.

Poliisi kertoo kello 18, että onnettomuuspaikan tutkinta ja raivaus ovat loppusuoralla. Ajoneuvoja hinataan pois, ja liikenne Turun suuntaan avataan kohta.

Poliisi kertoo myös, että asia etenee rikostutkintaan, ja siitä voidaan tiedottaa aikaisintaan keskiviikkona.

Lounais-Suomen poliisi kertoi kello 17 Twitterissä, että moottoritien nopeusrajoituksia on alennettu Paimiossa onnettomuuden takia. Moottoritien liikenne Turun suuntaan oli hetken katkaistu ja autoilijat ohjattiin kiertämään onnettomuuspaikka 110-tien kautta.

Onnettomuus tapahtui iltapäivällä kello viiden aikaan. Moottoritiellä liikkujat raportoivat esimerkiksi useista ambulansseista Turun suuntaan vähän ennen kello kuutta.