Koronavirustartuntoja on viikonlopun ja itsenäisyyspäivän jälkeen kirjattu Varsinais-Suomessa yhä isompia määriä. Paimiossa uusia tartuntoja on tiistain lukujen mukaan kahdeksan ja Sauvossakin seitsemän. Kaarinassa uusia tartuntoja merkittiin 24 ja Turussa melkein 200.
Uusia tartuntoja oli THL:n mukaan koko maassa yhteensä 4 954 näiltä viime päiviltä. Se tarkoittaa, että päiväkohtaisesti tartuntoja on kirjattu edelleen koko epidempian isoimpia määriä.
Varsinais-Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on 304,6 (tartuntoja per 100 000 asukasta viimeisen 14 vuorokauden aikana). Edellisen 14 vuorokauden lukema oli 261,28.
Tyksin erityisvastuualueella tehohoidossa oli seitsemän potilasta ja muilla osastoilla 43. Covid-19 -tautiin on kuollut Suomessa 1 380 ihmistä, joista perjantain jälkeen 20.