Sauvo saa kiertoliittymän – eduskunnan joululahjarahaa suunnitteluun

0
Sauvon-Kemiöntien risteysalue keskustan kupeessa saa kiertoliittymän todennäköisesti vuoden 2023 aikana.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta julkisti juuri tietoja niin sanotuista joululahjarahoista. Paikallisesti isoin uutinen on se, että Sauvon maantien 181 ja Saustilantien risteyksen kiertoliittymän suunnitteluun myönnetään 200 000 euron määräraha valtion ensi vuoden talousarvioon.

Tärkeää päätöksessä on se, että valiokunta pitää välttämättömänä, että kiertoliittymän rakentamista koskevan suunnitelman valmistuttua hanke käynnistetään vuonna 2023.

Tälläkin kerralla valiokunnassa jäsenenä toimiva paikallinen kansanedustaja Esko Kiviranta (kesk.) viestii ilahtuneena siitä, että läpi meni useita sellaisia hänen sinnikkäästi ajamiaan lisäyksiä, jotka kohdistuvat paikallisesti tai alueellisesti merkittäviin kohteisiin.

– On tärkeää, että Sauvon pääristeyksen kiertoliittymä viimein etenee. Hanke parantaa risteyksen liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta ja tarkoituksena on, että tarvittava lisämääräraha myönnetään valtion vuoden 2023 talousarviossa, sanoo

Sauvoon tuli myös toinen iloinen viesti: Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry:n (SELKU) saa toiminnan kehittämiseen 30 000 euroa.

– Olen iloinen kaikista lisäyksistä, jotka kohdistuvat moniin varsinaissuomalaisiin hankkeisiin sekä lukuisiin muihin sellaisiin kohteisiin, joita mielestäni oli tärkeä edistää.

Kivirannan tuella myös Paimion parantolan ja muun Alvar Aallon humaanin arkkitehtuurin maailmanperintöluetteloesityksen valmisteluun myönnettiin 120 000 euroa.

Varsinais-Suomeen kohdistui myös muita joululahjarahoja. Kemiönsaareen tulee 300 000 euron määräraha tielle 12631, ja se tietää Mjösundintien parantamista välillä Helgeboda-Mjösund. Saloon rahaa tulee Kiskon suuntaan menevän maantien kunnostamiseen 400 000 euroa.

Joululahjarahoista ohjattiin lisäyksiä näiden tiehankkeiden lisäksi myös mm. seuraaviin tarkoituksiin: Yläneen Luontokapinetin näyttelyn kehittämiseen ja 20-vuotisjuhlanäyttelyyn 50 000 euroa, Loimaan Sarka-maatalousmuseon koneellistamisen näyttelyn uudistamiseen 100 000 euroa ja Puutarhaliitto ry:lle puutarhayritysten valmistautumiseen ilmastonmuutokseen ja siihen liittyvään neuvontaan 50 000 euroa.

Näiden lisäksi Kiviranta listaa tiedotteeseen merkittäviksi määrärahalisäyksiksi mm. Kotitalousneuvontajärjestöjen (maa- ja kotitalousnaiset, martat) toimintaan 150 000 euroa, Käsi- ja taideteollisuusliitto TAITO ry:lle 200 000 euroa, Kylätoimintaan, Suomen Kylät 300 000 euroa, Seurantalojen korjausavustuksiin 190 000 euroa ja Karjalan liitto ry:lle 50 000 euroa.