Hannu “Nunnu” Nurmi liputtaa nuorison puolesta – ”Totesin, etten ikinä tule Paimioon töihin”

0
Hannu Nurmi on viettänyt Rantalassa elämästään yhteen laskettuna yli kolme vuotta. Sen jälkeen kun majoitusrakennus valmistui, hän on nukkunut lähes poikkeuksetta alakerran johtajan huoneessa.

Paimio

Keväällä 1987 Paimion kirkkoherra Aaro Hurskainen soitti 26-vuotiaalle Hannu Nurmelle ja pyysi tätä Paimion seurakuntaan nuorisotyönohjaajaksi. Syyskuun ensimmäisenä päivänä alkoi sitten puolen vuoden kokeilu, joka jatkui lopulta 34 vuotta ja neljä kuukautta.

– Olin valmistunut muutamaa vuotta aikaisemmin ja mennyt töihin Uudenkaupungin seurakuntaan poikatyönohjaajaksi. Opiskeluaikana katsoin sen ajan paimiolaisnuoria ja totesin, etten ikinä tule Paimioon töihin. Nuoriso vaihtuu kuitenkin nopeasti. Muutaman vuoden kuluttua porukka oli jo kokonaan eri, Nurmi muistelee.

Ei se uusikaan porukka silti helppo ollut.

– Touhu oli Wanhalla aika villiä. Saman vuoden keväällä nuorten ilta oli kuulemma päättynyt siihen, että paikalle kutsuttiin sekä poliisi että ambulanssi. Kesän aikana Wanhalla oli paikattu seiniä ja syksyllä aloitin ikään kuin puhtaalta pöydältä. Pidin avointen ovien illan maanantaisin ja sen jälkeen tuntui aina siltä, kuin olisi tehnyt töitä koko viikon edestä. Meno oli edelleen villiä, mutta tulin nuorten kanssa hyvin toimeen. Ja kun vuosi oli kulunut, ne villeimmät pojat olivat mukana viisasten kerhossa pelaamassa kanssani tietopelejä.

Ei siis ihme, että Nurmen määräaikainen työ muutettiin viraksi.

Yli kolme vuotta Rantalassa

Hannu Nurmi on aina pitänyt seurakunnan leirikeskus Rantalan pihamaalta aukeavasta merimaisemasta. Seuraava tontti rannalla on jo Piikkiön puolella ja vastarannalla näkyvän niemen takaa alkaa Sauvo. Vielä 90-luvulla Rantalaan pääsi vaikka purjeveneellä. Nyt laiturin päässä on vettä vyötäröön saakka.

– Olen laskenut, että olen viettänyt täällä elämästäni yhteensä yli kolme vuotta. Pelkistä viikonloppuleireistä tulee jo noin vuosi ja rippileireistä yli kaksi vuotta.

Rantala oli Nurmelle tuttu paikka jo ennen työuraansa, sillä hän on itsekin ollut lapsena ahkera leiriläinen.

– Kävin Rantalassa ensimmäisen kerran 7-vuotiaana. Silloin täällä nukuttiin teltoissa ja rannassa oli vielä pieni navetta, puuvaja ja kenttäkeittiö. Nykyinen sauna- ja keittiörakennus valmistui vuonna 1992.

Tilojen lisäksi myös leirit ovat muuttuneet paljon.

– Alkuaikoina monet nuoret polttivat tupakkaa, ja tupakkapaikalla oli aina ne parhaat jutut. Silloin sanottiinkin, että jos et polta tullessasi, niin lähtiessä ainakin poltat. Nykyään nuoret ovat paljon fiksumpia.

Vaikka Nurmi nyt viettääkin jo eläkepäiviä, hän uskoo palaavansa Rantalaan vielä monet kerrat.

– Olen itse asiassa jo luvannut tulla ensi kesänä ohjaajaksi keva-leirille. Ja voisihan täällä olla kiva muutakin puuhailla. Olen aina tykännyt järjestää täällä kaikenlaisia aktiviteetteja kuten saippualiukumäkiä ja Angry Birds -ritsoja. Ja voisi joskus olla hauskaa tulla vaikka keittiöapulaiseksi!

Rantalan lisäksi hyviä muistoja on toki syntynyt myös esimerkiksi laskettelu-, vaellus-, pyöräily- ja purjehdusleireiltä.

Hiljainen auktoriteetti

Suurin osa nuorista muistaa Nurmen sydämellisenä ja rentona tyyppinä, mutta välillä hänkin suuttuu. Silloin hän puhuu hiljaa ja piinaavan rauhallisesti.

– Olen huomannut, että se on tehokkain tapa saada toinen kuuntelemaan. Jos jossain tilanteessa joutuu korottamaan ääntään, peli on jo menetetty.

Puhutteluja Nunnu on siis pitänyt paljonkin. Joskus tilanteet ovat olleet niin hulvattomia, että pokassa on ollut pitelemistä; joskus taas on soitettu poliisejakin paikalle.

Vaikka Nunnu on kohdannut uransa aikana satoja nuoria, hän jaksaa aina kiinnostua uusista ihmisistä. Ja läsnäolo onkin se, jonka voimaan hän luottaa. Kerran hänet kutsuttiin huumeita käyttävien nuorten leirille pitämään iltahartautta. Hän lupasi tulla, kunhan saa olla paikalla koko leirin ajan.

– Ihmisten kanssa pitää olla ja viettää aikaa – ja sitten tulee se mahdollisuus saada sanoa jotain niin, että se kuunnellaan, hän selittää.

– Seurakuntatyön kannalta olen ajatellut, että lähtökohta on se, että nuorilla on paikka, jossa on hyvä olla. Kun hetki on oikea, he alkavat usein itse jutella ja kysellä asioista.

Muutamien ohjaamiensa nuorten kanssa Nunnu on ystävystynytkin. Esimerkiksi Uudenkaupungin poikatyössä tutuksi tullut Timo Sjöblom tuli aikuisena Nunnun työkaveriksi Paimion seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaajaksi. Ja yhdestä leiriläisestä jäi niin hyvä ystävä, että Nurmen pariskunnasta tuli tämän lapsen kummeja.

Esikuvia ja suuria saappaita

Nurmi pääsi ensimmäisen kerran apuohjaajaksi leirille jo 12-vuotiaana.

– Varhaisnuorisotyötä teki silloin Marjamäen Jaakko . Kun katselin vierestä Jaskan työtä, ajattelin, että tuo on juuri sitä, mitä minäkin haluan tehdä. Eikä minulla koskaan ollut mitään muita haaveammatteja. Halusin Jaskaksi Jaskan paikalle!

Nyt jo edesmennyt Marjamäki muistetaan hyvänä tarinankertojana.

– Hänen jutut iltanuotiolla tekivät aina vaikutuksen, ja myöhemmin minä olen kertonut täällä niitä samoja juttuja.

Tiistaina 11. tammikuuta Paimion seurakunnan uudeksi nuorisotyönohjaajaksi valittiin Joni Palokankare , joka on ollut aktiivisesti mukana seurakunnan nuorisotoiminnassa.

– Hän itse asiassa lähti opiskelemaan nuorisoalaa juuri siksi, että pääsisi Nunnuksi Nunnun paikalle, Nurmi hymyilee.

Nurmi olisi saanut jäädä eläkkeelle jo viime elokuussa, mutta hän venytti päätöstään, kun ei ollut varmaa, täytetäänkö hänen paikkaansa.

– Sitten listasimme kaikki työt, joita teen, jolloin kirkkoherrakin huomasi, ettei niitä voi mitenkään jakaa muille työntekijöille. Työntekijäkulut ovat mielestäni juuri niitä kuluja, joista ei kannata säästää. Toimintaa pystyy kyllä pyörittämään aika pienilläkin rahoilla, kunhan on ihminen, joka osaa tehdä sen.

Nyt puhutaan, että Nurmi on jättänyt jälkeensä suuret saappaat, mikä tuntuu hänestä oudolta.

– 42 taitaa olla numero. Mutta onhan se toki selvää, että paljon olen ehtinyt saada aikaan, kun olin tässä työssä niin pitkään.

Nurmi on luonut esimerkiksi Wanhalle Night Cafeen, johon nuoret pääsevät viettämään iltaa. Lisäksi hän piti Wanhalla pitkään suosittuja koulupäivystyksiä, joihin yläkoululaiset saivat tulla kuluttamaan ruokatuntia. Myös seurakuntaan kuulumattomat nuoret ovat kuunnelleet hänen tarinoitaan koulujen aamunavauksissa. Hän oli mukana luomassa myös ensimmäistä nuorten itsenäisyyspäivän soihtukulkuetta Paimioon – ja on ollut siitä asti mukana aina, kun se on järjestetty.

– Ennen kaikkea toivoisin, että olen pystynyt jättämään nuorille positiivisia muistijälkiä. Rippileirilläkin opetetaan monenlaista, mutta usein päällimmäiseksi jää mieleen tunnelma. Toivon sen olleen mahdollisimman monelle mahdollisimman hyvä.

Moottoripyöräilyä ja puutarhan hoitoa

Eläkepäiville Nunnulla on jo selkeä suunnitelma: Hän aikoo moottoripyöräillä vaimonsa Satun kanssa. Heillä on ollut moottoripyörät jo jonkin aikaa, mutta eläkkeelle jääminen vapauttaa lisää aikaa yhteiselle harrastukselle.

Lisäksi hänen vaimonsa pyörittämällä Nurmen puutarhalla riittää aina hommaa Nunnullekin.

Moni on kysynyt Nurmelta, mikä on hänen pitkän työuransa salaisuus. Siihen hänellä on lyhyt ja pitkä vastaus.

– En usko, että työ paranee vaihtamalla.

Ja sitten se pidempi:

– Sanotaan, että kuolevan seurakunnan viisi viimeistä sanaa ovat: Näin on tehty aina ennenkin! Aika muuttuu ja tilanteet muuttuvat. Olen aina jännittänyt jokaisen leirin alkua ja lopulta kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Jos lähtisi leiriä vetämään sillä ajatuksella, että osaan jo kaiken ja nyt tehdään asiat vanhaan malliin, niin pieleen menisi varmasti.

– Vuosien varrella työkaverit ovat vaihtuneet moneen kertaan. Olen tehnyt paljon töitä omien lasteni ikäisten ihmisten kanssa – ja se on mukavaa! Siinä oppii aina itsekin uutta, kun kuuntelee muita.

Nuorisotyöstä jäi hänelle paljon hyviä muistoja, huonoja ei yhtään.

– Haastavia tilanteita on tietysti ollut, mutta kaikki on aina saatu selvitettyä, hän päättää ja toivottaa Jumalan siunausta Paimion entisille ja nykyisille nuorille.

Janica Vilén