Kolumni: Ennen oli toisin

0

Kun historioitsija aloittelee kolumnistina ja vuosikin on vielä nuori, suuntaa katse hyvin luontevasti menneeseen. En summaa omaa mennyttä vuottani, vaan pohdiskelen yleisesti suhdettamme menneeseen.

Monelle mennyt edustaa pysähtyneisyyttä tai taantumusta. Siksi uudenvuodenlupauksissakin päätetään tehdä tänä vuonna jotain toisin kuin ennen. Uudella on itseisarvo, on tehtävä uutta ja uudella tavalla, ei jämähtää menneeseen.

Jonkun muistellessa kaiholla menneitä aikoja otetaan esille noitten aikojen huonot puolet ja todetaan, sanontatapaa vääntäen, ”ennen ei ollut paremmin”. Roomalaisella Horatiuksella oli veikeä vanhojen haikailijan irvikuva, Laudator temporis acti, ’menneiden aikojen ylistäjä’, vanhus, joka vain ylistää nuoruutensa aikoja ja soimaa nykynuorisoa. Tällaisiakin varmasti on. On olemassa myös sanonta, historioitsijan korvaan se on kuin uhkaus: ”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”.

Tikun uhallakin ryhdyn, en menneiden aikojen ylistäjäksi, niin puolustajaksi. En puolusta mitä tahansa. Moni asia on paremmin kuin ennen, niin moni, etten edes luettele. Ennen ei ollut kaikki paremmin, mutta ennen oli toisin. Esimerkiksi keskiajan terveydenhuoltoa ei kaipaa kukaan, mutta saman aikakauden Sauvon kirkko herättää suuruudellaan ja kauneudellaan ihailua vuosisadasta toiseen samalla, kun moni rakennus on noussut ja hävinnyt painuen iäiseen unholaan.

Englantilainen C.S. Lewis puhui aikanaan kronologisesta snobismista kuvatessaan ajattelua, jossa oma aika korotetaan arvoon arvaamattomaan ja vanhanaikainen on sama kuin arvoton. Lewisin mukaan on kysyttävä, miksi jokin on vanhanaikaista. Onko joku todennut sen vääräksi ja jos on niin milloin ja millä perustein? Jos se taas on vain väistynyt uuden tieltä ei voi sanoa oliko se huonompi vai ehkä jopa parempi. Lähihistoriakin osoittaa, että itseään kehityksen huippuina pitäneet ovatkin olleet suuria roistoja.

Ehkä voit näin vuoden alussa miettiä myös sitä, mistä vanhasta et halua luopua tänäkään vuonna, ja minkä suvun tai menneisyyden helmen haluaisit nostaa elämässäsi arvoonsa, esimerkiksi vanhan tavan? Minä puolestani lupaan jatkaa menneisyyden helmien ja hylkiöiden penkomista tänäkin vuonna.

Ossi Tammisto

Kirjoittaja on sauvolainen historioitsija.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments