Valitset ensin lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa tiettyjä aineita ja kursseja, jotta sinulla on parhaat edellytykset menestyä pääsykokeissa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Onnistut pääsykokeissa, ja pääset esimerkiksi Turkuun opiskelemaan lääkärin perusopintoja, jotka kestävät keskimäärin kuusi vuotta.
Tie työuraan on auki, ja kokemus kentältä kasvaa vuosi vuodelta. Saatat kouluttaa itseäsi lisää: pyrkiä ehkä erikoislääkäriksi, ja lopulta voit olla jopa lääketieteen tohtori. Voit olla tekemässä päätöksiä, usein kiperiäkin, mutta päätöksiä, joita ennen on pureskeltu muutakin kuin ksylitolipurukumia työmaaruokalan lounasringissä.
Olet ollut enemmän tai vähemmän naimisissa lääketieteen kanssa 15–20 vuotta, nähnyt käytännössä mikä lääketieteelliseen tutkimukseen perustuva valinta toimii ja mikä taas ei toimi. Keskustellut vaihtoehdoista alan ammattilaisista koostetun työryhmän kanssa ja lopulta olette yhdessä tehneet suunnitelman koko maailmaa ravisuttelevan viruspandemian taltuttamiseksi.
Ja sitten joku Raija Reinikainen tai Risto Rahikainen sosiaalisessa mediassa toteaa: ”Kyl tää ny o iha täyt puppua, mää tein sellase suunnitelma et näin saadaa rokotteet kaikil iha yhdes päiväs: Jos yhde ihmise piikittää minuutis ni vuorokaudes piikittää sit jo yli 1 400. Ja ku mul on tutuis viis rokottajaa ni siin se sit onki!”
Eikä siinä ongelmaa, että yksittäinen Reinikainen tai Rahikainen kyseenalaistaa ammattilaisten osaamisen sairaanhoitopiirin tiedotteen alle. Ongelma on siinä, että pian muutkin rahikaiset ovat kömpineet luolistaan esiin ja korjanneet samalla myös terveyskeskuksen vuodeosaston kuusi kertaa ihmislähtöisemmäksi sekä kertoneet, millaisilla rajoituksilla virus oikeasti saadaan kuriin. Pian kommenteissa kiistellään siitä, voiko suomalaiseen lääketieteeseen enää edes luottaa.
Niissä hetkissä korostuu sosiaalisen median ja verkkouutisoinnin yksi tämän hetken suurimmista ongelmista: valheellista tietoa ja omien elämiensä sankareita on niin paljon, ettei sitä pysty enää millään kaikkea suodattamaan. Lukija hämmentyy, ja alkaa pian itsekin uskoa puppulauseita.
20 tai 30 vuoden ura lääketieteen parissa ei paina enää mitään, kun Osmalahden oman elämänsä kunniatohtori pääsee näppäimistönsä äärellä vauhtiin. Helppoa, kun sen oikein osaa.
Kysytään toisin päin: lähtisinkö minä paikallislehtitoimittajan kokemuksella vastaamaan Pakurlan sillan lujuuslaskelmista?
Älä sinäkään kyseenalaista ammattilaisten osaamista. Varsinkaan, kun kyse on ihmishengistä.
Jan Sundman
