Paimiossa käynnissä outo poliittinen näytelmä

0

PAIMIO

Paimiossa kiehuu tämän vuosikymmenen toistaiseksi oudoin kuntapoliittinen keitos. Sen keskiössä on Paimion Palvelukeskussäätiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Heimo.

Heimo on joutunut pienessä asiassa isoon mankeliin. Ja saattaa olla, että jonkin sortin kolhuja joudutaan ottamaan vastaan muuallakin.

Kunnallislehti oli viime viikolla yhteydessä lähemmäs kymmeneen henkilöön saadakseen tietää, miksi Heimo halutaan niin kiihkeästi syrjäyttää Palvelukeskussäätiön hallituksen puheenjohtajan paikalta. Näkemykset poikkesivat toisistaan hämmästyttävän paljon.

Ristiriitaisuuksien vyyhti on sen verran laaja, että on vaikea nähdä jokaisen asianosaisen puhuvan totta, ainakaan kaikilta osin.

Rahallisesti kyse on 1 400 eurosta. Eikä enää oikein siitäkään.

Jotkut puhuvat ”vedätysyrityksestä” ja ”rahojen kuppaamisesta vanhuksilta”. Toisten mielestä kyseessä on spontaani ”lynkkaus-tuomioistuin” ja puheenjohtajuuksiin liittyvä sulle-mulle -kauppa.

On huhuttu myös jonkin sortin revanssin hakemisesta koskien parin vuoden takaista kaupunginhallituksen puheenjohtajavaihdosta: niin sanottua BMW-keissiä.

Mutta mikä on totta ja mikä puhdasta panettelua? Politiikan sisäpiiriin kuulumattoman on oltava taitava palapelin kasaaja saadakseen asiasta edes jonkinlaisen kokonaiskuvan.

Kunnallislehden toimitus on kuullut pariltakin taholta, että Jarmo Heimon puheenjohtajuuden katkaisemista koskeva Paimion valtuustoryhmien puheenjohtajien viime tiistainen yhteispalaveri meni överiksi. ”Lähti niin sanotusti laukalle”, kommentoi eräs kuntapoliitikko.

Kielenkäyttö palaverissa oli Kunnallislehden kuuleman perusteella sen mukaista. Käytössä oli kuulemma muun muassa sana ”kusipää”.

Mutta mitä sanoo syytösten kohteena oleva Jarmo Heimo?

– Tiedän, että valtuustoryhmien kesken on käyty rajuakin keskustelua, mutta kukaan ei ole ottanut minuun yhteyttä. Sitä tietoa, mitä on olemassa, ei ole vaivauduttu etsimään.

Lue asiasta lisää:

Tavoitteletko ykköspuheenjohtajuutta, Sari Murto?

Mitä sanovat suurimpien ryhmien puheenjohtajat?

“Jarmo Heimo: “Tämä ei sovi oikeudentajuuni”

Mikä Paimion Palvelukeskussäätiö?

  • Säätiön hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahden vuoden välein. Hallintoneuvostoa ei ole.
  • Kaupungilla tai muillakaan taustaryhmittymällä ei ole yksinään määräysvaltaa Paimion Palvelukeskussäätiön hallituksessa.
  • Säätiön hallitus on tällä vuosituhannelle kokoontunut 8-10 kertaa vuodessa. Isoimpia päätettäviä asioita ovat olleet talonrakennushankkeet, joista monet hinnaltaan miljoonaluokassa.
  • Viime vuosina on rakennettu kaksi uutta senioritaloa ja Koskelan vammaisten asuntoyksikkö.
  • Nyt on käynnissä palvelukeskuksen mittava saneeraus sekä välimuotoista asumista tarjoava kerrostalohanke.
  • Tulossa on myös toinen kehitysvammaisten asumisyksikkö.

Säätiö on rakennuttajaorganisaatio

Paimion Palvelukeskussäätiön hankkii vanhusten ja vammaisten palvelutiloja ja -asuntoja Paimioon. Käytännössä säätiö on rakennuttajaorganisaatio. Sen vastuulla on merkittävän kiinteistömassan ylläpito ja hoito.

Palvelukeskussäätiön hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Uusi hallitus nimettiin ennen joulua. Se kokoontuu ensimmäisen kerran 25. tammikuuta ja valitsee keskuudestaan seuraavan kauden hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Säätiölain mukaan hallituksen jäsenten tulee toteuttaa vain ja ainoastaan säätiön tarkoitusta ja etua.

Paimion Palvelukeskussäätiö on ollut tähän saakka epäpoliittinen elin. Vanhusten hoiva- ja asiakaspalveluilla ei ole kerätty poliittisia irtopisteitä. Tosin kaupungin edustajia valittaessa on tarkasteltu myös poliittisia taustoja.

Kaupungilla on säätiön hallituksessa kaksi paikkaa, muilla toimijoilla yhteensä kolme. Muita toimijoita ovat Paimion Yrittäjät, SPR:n Paimion osasto ja Paimion Seudun Vanhustenkotiyhdistys.

Paimion kaupungin edustajina säätiön uuteen hallitukseen on nimetty Samu Salminen (kok.) ja Sari Murto (sd.). He korvaavat hallituksessa Leena Järven (kesk.) ja Seppo Santalan (kok.).

Paimion Yrittäjien edustajana Palvelukeskussäätiön hallituksessa jatkaa Asko Ahvenniemi. SPR-Paimion edustaja vaihtuu: Toni Kontto tulee Irmeli Sonkin tilalle.

Paimion Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry:tä edustava, säätiössä viimeiset kaksi vuotta puhetta johtanut Jarmo Heimo on saanut jäsenyyteensä jatkopestin, mutta puheenjohtajuuden jatkosta on tulossa kova vääntö.

Tällä hetkellä politiikkapeli käy kovilla kierroksilla. Eivätkä kaikki paimiolaiset katso sitä hyvällä.