Voimakas Sali uskoo toiminnalliseen treeniin

0
Pia Suominen (vas.) ja Marjaana Rekikoski ovat uuden Voimakas Salin osakkaat. Kuntosali vannoo monipuolisen toiminnallisen harjoittelun nimeen.

Paimio

Toiminnallista harjoittelua sekä edistyneille treenaajille että vasta-alkajille. Näin tiivistävät oman kuntosalinsa Paimioon avaavat Marjaana Rekikoski ja Pia Suominen samalla, kun taustalla asentajat laittavat viimeisiä laitteita ja telineitä paikoilleen.

Uudeksivuodeksi valmistunut Voimakas Sali Vistan Meijeritiellä odottaa enää tiukkojen koronarajoitusten hellittämistä ja sen myötä avajaisia. Näillä näkymin tuo päivä koittaa 22. tammikuuta.

– Rajoitusten ehdoilla mennään, ja toivottavasti silloin päästäisiin viettämään salin avajaisia. Joka tapauksessa avajaiset ovat heti ensimmäisenä lauantaina sen jälkeen, kun rajoitukset sen mahdollistavat. Toivottavasti tilanne parantuisi alkuvuoden aikana ja pääsisimme mahdollisimman pian tekemään myös ryhmäharjoittelua, Rekikoski sanoo.

Ryhmässä tekeminen onkin toiminnallisen harjoittelun suola. Rekikoski on kokenut liikunta-alan valmentaja, joka on vetänyt isommille ja pienemmille ryhmille monipuolisia treenejä Paimiossa ja lähikunnissa jo vuosia. Rekikosken oma tausta on painonnosto- ja kilpaurheilupuolella, mutta levytankojen ja käsipainojen lisäksi käsissä pysyvät luontevasti myös muun muassa kahvakuulat ja muut toiminnallisen harjoittelun välineet.

Hän uskoo, että Voimakas Salilla on toiminnalliseen harjoitteluun erikoistuessaan markkinarakonsa Paimiossa.

– Täältä on puuttunut sali, joka keskittyy nimenomaan toiminnalliseen harjoitteluun ja esimerkiksi crosstrainingiin. Myös sijainti on ideaali, sillä tänne voi tulla kätevästi niin henkilöautolla kuin myös bussilla, koska pysäkki on aivan vieressä, Rekikoski sanoo.

Ajatus jo vuodesta 2020


Liikunnanohjaajaksi opiskellut Rekikoski ehti suunnitella oman kuntosalin avaamista jo alkuvuodesta 2020 lähtien. Sitten iski korona ja siirsi haavetta vuodelle 2021, ja sen jälkeen otti vielä oman aikansa löytää hyvä tila yritykselle. Sen jälkeen kun liki 300-neliöinen tila Meijeritieltä löytyi, loksahtivat palaset nopeasti paikalleen.

– Lokakuussa käytiin katsomassa paikkaa ja avaimet saimme jo 1. marraskuuta. Sen jälkeen on remontoitu ja muutettu vanhaa kirpputoritilaa kuntoiluun sopivaksi. Esimerkiksi ilmanvaihtoa on tehostettu merkittävästi, Rekikoski kertaa.

Siinä missä Suomisen vastuualueena on asiakaspalvelu ja Rekikosken valmennusvastuu, kuuluu salin henkilökuntaan toistaiseksi myös kaksi personal traineria: Maria Konkola ja Olli Santalahti .

– Lisäksi on todennäköistä, että myös muita valmentajia tullaan näkemään salin ryhmäliikuntatunneilla, Rekikoski sanoo.

Matalan kynnyksen toiminnallisuutta


Valmis kokonaisuus näyttää vaikuttavalta. Kirkkaat värit yhdistettynä telineiden ja painojen tummiin sävyihin sekä katon kohdelamppuihin luovat jo ovella kuvan, että nyt on tosi kyseessä.

Ensivaikutelma saattaa silti hämätä, sillä Suomisen ja Rekikosken mukaan toiminnallinen treeni sopii aivan kaikille – niillekin jotka eivät ole korona-aikana tai sitä ennen juuri liikkuneet.

– Usein ihmisiltä kuulee sellaista, ettei osaa käyttää kuntosalin laitteita tai tehdä liikkeitä. Meillä ei tarvitse arkailla, vaan harjoitteet sovitetaan kunkin treenaajan omaan lähtötasoon sopiviksi ja eri harjoitukset opetetaan tekemään varmasti turvallisesti ja oikein, Rekikoski lupaa.​