Kiitos Terhi Reponen mielipiteestäsi koskien Paimion historia-teosta. Kyllä nuorempikin paikkakuntalainen tarvitsee tietoa eletystä elämästä.
Historiaa myös tuleville polville
Eihän THL suosita kohta mitään maskeja enää kenellekään?
levitköön vain kaikille
Tiedän, teiden talvikunnossapito on vaativaa työtä. Mutta yleensä lumi ehtii tamppaantua teille ennen aurausta. Sateen jälkeen teiden pinnat jäätyvät vaarallisen liukkaiksi. Esim. Käkitie on tänä talvena jo muutamaan kertaan ollut kuin luistinrata. Hiekkaa edes vähän, kiitos. Samoin Kevolantien ja Käkitien risteys on todella liukas.
Ylävistan äijä
PKS näyttää keskittyvän somessa vain ja ainoastaan Hakan voittamiseen ja nälvimiseen. Haka tuntuu keskittyvän koko lohkon voittoon ja itse lajiin eli jääkiekkoon. Vähän eroa fokuksessa. Olis kiva kannattaa kumpaakin joukkuetta mutta vaikeaa on.
Ilotulituspostauskin oli iso vitsi
Kokoomus selittää (palvelukeskussäätiöasiaa) somessa. Jarkko Kallion siellä listaamien perusteluiden ykköskohdassa on iso ajatusvirhe: siitä, että ratkaisu on aiemmin ollut kaupungin linjan mukainen ei voi vetää johtopäätöstä, että kaupunkia on kuunneltu. Olettaen, että säätiö toimii lain mukaisesti, oikea johtopäätös on, että muiden tahojen linjat ovat olleet yhteneväiset. Kunnes enää eivät.
Kaupungin ”tahtotilalla” ei lopputuloksen kannalta ole mitään merkitystä. Se onko paikkajako ollut oikeudenmukainen lienee semantiikkaa. Jos SDP hyväksyy paikan ymmärtämättä, että sen arvo voi olla 1 tai 0, ei se liene muiden kuin SDP:n ongelma, joka jaon myöskin osaltaan hyväksyi.
dialektikko
Hienoa , että Paimioon tulee ruokaravintola keskustaan ja parikin anniskeluravintolaa avaa ovensa. Perjantain pääkirjoituksessa (KL11.2.) käsiteltiinkin lähinnä keskustan ravintolatarjontaa, mutta siitä sai kuvan että Paimiossa ei ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa koko alueella kuin pizzeriat ja grillit Femmen ja Poimarin lopetettua. Toimittajalle tiedoksi, että olemme olemassa, ja meidän lisäksi pari muutakin liikenneasemaa.
Olemme paimiolaisina yrittäjinä panostaneet siihen, että meidät huomattaisiin yhtenä vaihtoehtona ruokapaikkaa valitessa. Etenkin nyt korona-aikana kun ei ole ollut tienpäällä kulkijoita niin paljon ja ihmiset etätöissä. Meillä on tarjolla hyvinkin laaja menu ja meiltä on korona-ajankin saanut iltamyöhäiseen monipuolista ruokaa myös noutaen. Tämän lisäksi monet arvostamistamme paristakymmenestä työntekijästä ovat keittiöalan ammattilaisia.
Neste K Paimio Sirpa ja Seppo Varjus