Vuodenvaihteen molemmille puolille ajoittunut kuntapoliittinen vääntö Paimion Palvelukeskussäätiön hallituksen puheenjohtajuudesta on päättynyt.
Säätiön uusi hallitus piti viime tiistaina järjestäytymiskokouksensa. Istunnon lopputulemana oli, että arkkitehti Jarmo Heimo (kesk.) jatkaa säätiön hallituksen puheenjohtajana. Haastajaksi värikkäiden vaiheiden jälkeen nostettu SDP:n kaupunginvaltuutettu Sari Murto joutuu tyytymään varapuheenjohtajan rooliin.
Ratkaisu syntyi suljetussa lippuäänestyksessä Heimon eduksi äänin 3–2.
Erikoista tapauksessa on, että Paimion kunnanvaltuuston poliittiset ryhmittymät pyrkivät vuodenvaihteen tienoilla kuntavaalien jälkeisten poliittisten paikkaneuvotteluiden perusteella ottamaan merkittävän roolin asiassa, joka ei ole Paimion kaupungin päätösvallan alainen.
Paimion Palvelukeskussäätiön viisijäsenisessä hallituksessa Paimion kaupungilla on kaksi edustajaa, muilla tahoilla yhteensä kolme.
Poliittiset intohimot leimahtivat Paimiossa liekkeihin joulukuussa. Sytykkeenä oli nimenomaan Paimion Palvelukeskussäätiön hallituksen puheenjohtajuus. Jotkut paimiolaiset kuntapoliitikot katsoivat, että säätiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Heimo (kesk.) on syytä syrjäyttää ja valita uudeksi puheenjohtajaksi Sari Murto (sd.) Paimion kaupunginvaltuuston demariryhmästä.
Perusteluksi Heimon hyllyttämiselle esitettiin väittämiä, joista monet perustuivat kuulopuheisiin ja ovat edelleen enimmäkseen hämärän peitossa. Tosin mutkia oli Heimon toimesta joissakin kohdin oikaistu, mutta kuitenkin säätiön etua ajatellen.
Bensaa oli lopulta jäljellä niin vähän, ettei se enää edes kunnolla leimahtanut.
“Pöytä on nyt puhdas”
Palvelukeskussäätiön puheenjohtajana jatkava Jarmo Heimo kertoo olevansa tyytyväinen ja helpottunut.
– Pöytä on nyt puhdas hyvälle yhteistyölle tästä eteenpäin. Ainakin minä koen niin ja olen valmis jättämään asiat taakse, hän sanoo.
– Hallituksen viime tiistainen järjestäytymiskokous oli mielestäni hyvähenkinen. Kävimme rakentavaa keskustelua myös tähän puheenjohtajajupakkaan liittyen. Epäluottamuslauseita ei esitetty, ja uskon, että hallitus tulee olemaan erittäin yhteistyökykyinen.
Heimo näkee, että myös Paimion kaupunginhallituksen evästys säätiön hallituksen jäsenille toteutui, koska Sari Murto valittiin säätiön hallituksen puheenjohtajistoon.
– Tärkeintä on nyt, että säätiön rakennushanketta koskeva ARA-hakemus etenee suunnitelmien mukaisesti ja että yhteistyö Paimion kaupungin kanssa palautuu sille hyvälle tasolle, missä olimme ennen joulua, Heimo sanoo.