Hytealueen paikoille tarjolla paikallisia nimiä

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuustoryhmien välisiä neuvotteluja alueen tulevasta toimielinrakenteesta on nyt käyty pari viikkoa ja perjantaina linjattiin, että 79-jäseniselle aluevaltuustolle valitaan puheenjohtajan lisäksi peräti kolme varapuheenjohtajaa. Aluehallitukseen tulee 15 jäsentä.

Keskusta, jolla on aluevaltuustossa kaksi paikallista edustajaa Merja Laine ja Esko Kiviranta , on tiettävästi liittoutumassa kristillisdemokraattien kanssa. Tällöin ryhmälle olisi luvassa aluehallituksesta kolme paikkaa. Tämän lisäksi luvassa olisi aluevaltuuston varapuheenjohtajuus.

Sauvolainen kansanedustaja Esko Kiviranta kertoo ilmoittaneensa ensisijaisesti kiinnostuksestaan aluevaltuuston varapuheenjohtajan paikkaan, mutta myös toissijaisesti aluehallituksen paikkaan. Valtuuston puheenjohtajistolla on tulevalla hytealueella, kuten kunnissakin, läsnäolo- ja puheoikeus aluehallituksen kokouksissa.

Paimiolainen lääkäri Merja Laine puolestaan on ilmoittanut ryhmän alustavassa kyselyssäkin olevansa kiinnostunut hallituspaikasta.

– Kiinnostuksesta on voinut ilmoittaa ja olen kertonut olevani käytettävissä hallituspaikalle. Koen, että siihen minulla on perusterveydenhuollon puoleta ja myös it-kehitysprojektien kautta osaamista.

Kaarinalaisten tuoreiden aluevaltuutettujen osalta lienee selvää, että aluehallituksen paikoille löytyy useampi mahdollinen ehdokas ja useasta ryhmästä. Sosialidemokraattien edustajana hyvinvointialueen valtuustoryhmien neuvotteluihin osallistunut Niina Alho myöntää suoraan tavoittelevansa paikkaa aluehallituksesta. Alho on Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja sosiaali- ja terveydenhuollon osaaja.

Muitakin todennäköisesti vahvoilla olevia paikallisia nimiä lienevät vihreiden ääniharava, kansanedustaja Sofia Virta ja kokoomuksen puolella merkittävän kannatuksen saanut yrittäjä Sanna Vauranoja . Mikäli rkp saa hallituspaikan, myös kokeneella Åsa Gustafssonilla on varmasti mahdollisuudet nousta hallitukseen. Kaikki nämä nimet voivat varmasti olla kovia myös aluevaltuuston varapuheenjohtajistoon.

Aluehallituksen paikkajako on tiettävästi pitkälle viilattu, mutta luonnollisesti paikkajaossa on ratkaisevaa myös se, miten nais- ja miespaikat puolueittain jakautuvat. Yhtä kaikki Kokoomus ja rkp ottanevat aluehallituksesta viisi paikkaa, sdp kolme, keskusta ja kd niinikään kolme. Loput neljä paikkaa jaettaneen vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja vihreiden kesken.

Näiden lisäksi Varsinais-Suomen hytealueen organisaatioon tulee lakisääteisen aluevaalilautakunnan ja tarkastuslautakunnan lisäksi viisi lautakuntaa. Lautakuntamalli perustuu elinkaariajatteluun. Ruotsinkielisten palveluiden ja pelastustoimen palveluiden lautakuntien lisäksi aiotaan maaliskuussa perustaa lasten ja nuorten, työikäisten sekä ikääntyneiden palveluiden valmistelulautakunnat. Lautakuntiin valitaan kuhunkin 13 jäsentä. Näiden lisäksi asioita valmistelee tulevaisuuden, tutkimuksen ja osaamisen neuvottelukunta.

Asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi perustetaan lisäksi nuorisovaltuusto sekä vanhus-, vammais- ja monikulttuurisuusneuvostot.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päätöksenteko-organisaatio on siis väliaikainen. Toimielinten toimenkuvia tarkennetaan ja uudelleenarvioidaan valmistelun perusteella.

Neuvotteluja tulevasta organisaatiosta käytiin vaalivoittaja kokoomuksen johdolla, ja käytännössä neuvottelujen puheenjohtajana on toiminut Ville Valkonen ja varapuheenjohtajana Niina Alho.