Paimion paloasema alkaa olla tiensä päässä – ”Tuskin uudisrakennus paremmalla sijainnilla valtavasti enempää maksaisi”

0
Juha-Matti Jolkki (vas.) ja Rami Sonkki työskentelevät päivittäin Paimion paloasemalla. Heidän mukaansa tilaratkaisut ja ahtaus ovat jatkuva ongelma kolmessa vaiheessa rakennetulla asemalla.

Paimio

Epäkäytännöllinen, ahdas ja hälytystehtäviin nähden väärässä paikassa. Muun muassa näillä sanoin palomiehet Rami Sonkk i ja Juha-Matti Jolkki kuvailevat jo lähes 80 vuotta Vistantien varressa sijainnutta Paimion paloasemaa. He työskentelevät asemalla päivittäin ja ovat sitä mieltä, että rakennus on vääjäämättä jäänyt ajastaan jälkeen.

– Asema on rakennettu kolmessa osassa, joista ensimmäinen on peräisin 1940-luvulta, ja ensimmäinen laajennus siihen on tehty 1960-luvulla. Viimeisin laajennus on puolestaan tehty 1980-luvun puolivälissä. Sen jälkeen tilat eivät ole kasvaneet, vaikka sisätiloja onkin paranneltu tasaisin väliajoin, Sonkki kertaa.

Aseman neliömäärä on siis pysynyt lähes 40 vuotta samana, vaikka sekä kaluston että välineistön koko on kasvanut vuosikymmenestä toiseen. Tuolloin piirretyt neliöt alkavat vääjäämättä loppua kesken ja koska rakennus on noussut kolmessa eri vaiheessa, on myös käytännöllisyys puutteellinen. Esimerkiksi puhtaudessa olisi parantamisen varaa.

– Nyt keikalta tullaan pesuhalliin, mutta sieltä pitää kulkea likaisissa vaatteissa ja varusteissa aseman toiseen päähän suihkutiloihin. Ei siinä oikein puhdas paloasema -mallin tavoitteet täyty, Jolkki miettii.

Peruskorjaus edessä



Siinä mielessä Paimion paloasema on kuitenkin onnellisessa asemassa moneen muuhun seudun asemaan verrattuna, että se on merkitty Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitoksen paloasemakiinteistöjen investointisuunnitelmaan peruskorjattavaksi ja laajennettavaksi. Suunnitelmassa Paimion paloasemalle on kaavailtu suunnittelurahaa 100 000 euroa vuodelle 2026 ja 2 miljoonaa euroa varsinaista peruskorjausrahaa vuodelle 2027.

Kyse on silti kuitenkin vasta suunnitelmasta, eikä edes V-S Aluepelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Mika Kontio uskalla nykytilanteessa povata liiaksi tulevaa.

– Kukaan ei vielä tiedä, miten tulevalla hyvinvointialueella lopulta varat jakautuvat, joten siksi ennustaminen on hankalaa. Se on kuitenkin selvää, että Paimion paloasema on peruskorjauksen tarpeessa, vaikkakin siellä pärjätään vielä ihan kohtalaisesti.

Hyvinvointialuekeskustelussa on tosiaan usein unohtunut, että terveys- ja hyvinvointipalvelujen lisäksi myös pelastustoimen varat tulevat jatkossa kuntien kukkarojen sijaan valtion kassasta. Siksi on vielä hankala ennakoida, päästäänkö esimerkiksi Paimion paloasemaa peruskorjaamaan vielä viiden vuoden päästä.

– Uuden hyvinvointialueen myötä alueen asemien korjaus- ja uudisrakentamistarpeet katsotaan uudelleen. Paimiossa kuitenkin on olemassa ihan selvä korjaustarve, eikä se ole häviämässä mihinkään. Siitä nyt ei kuitenkaan lähdetä, että kokonaan uutta asemaa tarvittaisiin. En poissulje uudisrakentamistakaan, mikäli hankesuunnitelma sen sitten aikanaan osoittaa taloudellisesti ja toiminnallisesti peruskorjausta järkevämmäksi vaihtoehdoksi, Kontio sanoo.

Korjaaminen ei riitä



Paimion paloaseman päällikkö Ari Dalén ei usko, että pelkästään korjaamalla vanhasta saisi enää hyvän. Hän muistuttaa, että Piikkiöön tehtiin uusi paloasema noin 1,5 miljoonan euron budjetilla, eikä uudisrakennus Paimiossakaan välttämättä vaatisi valtavasti suurempaa summaa.

– Jos nyt miettii, että kaksi miljoonaa laitettaisiin nykyisen aseman peruskorjaukseen ja laajennukseen, ei se kuulosta kovin fiksulta. Tuskin uudisrakennus paremmalla sijainnilla valtavasti enempää maksaisi, ja sitten tilat olisivat kertaheitolla tarpeiden mukaiset, hän sanoo.

Aseman sijainti Vistantien varressa Paimion keskustassa ei ole enää nykyaikaa. Suurin osa hälytyksistä suuntautuu pois päin keskustasta, ja tällöin sijainti esimerkiksi moottoritieliittymän kupeessa olisi ideaali.

– Vaikkapa Paimion Nesteen liittymä olisi sijainniltaan fiksu. Hyvin usein hälytystehtäville lähdetään nytkin moottoritien kautta, palomies Sonkki muistuttaa.

Kalusto nykyaikaista



Paimion paloasemalla on päiväajan päivystyksen lisäksi iltaisin sopimuspalokuntatoimintaa. VPK:lla on Paimiossa vireää toimintaa niin hälytysosastossa, nuoriso-osastossa, naisosastossa kuin myös veteraaniosastossa. Päiväajan ulkopuolella sopimuspalokunta vastaa myös päivystyksestä.

Paloasemalle on aluepelastuslaitoksen suunnitelmissa kaavailtu jopa ympärivuorokautista päivystystä, mutta se vaatisi Sonkin mukaan ainakin uudisrakennusta.

– Vaikea kuvitella, että nykyinen tila soveltuisi sellaiseen. Sosiaalitilat ovat riittämättömät ja sitten tullaan taas siihen, kannattaako tämän ikäistä rakennusta remontoida enää niin valtavasti, jota ympärivuorokautinen päivystys vaatisi.

Vaikka tilat alkavat jo olla tiensä päässä, on kalusto viimeisintä huutoa.

– Se on pakko sanoa, että kaluston suhteen olemme tosi hyvässä asemassa. Autot ovat uudenkarheita ja välineistö muutenkin huipputasoa, Sonkki ja Jolkki kiittelevät.