Parlamentti kävi tutustumassa Nousiaisten uuteen Nouste Areenaan jo viime vuoden puolella, ja aiemmin esimerkkiä on käyty katsomassa myös Mynämäen HaNi-hallista, joka valmistui vuonna 2011 ja nosti salibandyn Mynämäen ykköslajiksi.
– Jos nyt miettii vaikka Mynämäen esimerkkiä, on kunnollisella hallilla ollut aika iso vaikutus lajin suosioon. Vaikea sitä on faktana sanoa, että Paimiossa kävisi samoin, mutta sen voi ainakin sanoa, että tällä hetkellä toimintaa jarruttaa harjoittelu- ja pelipaikkojen puute. Varsinkin kilpatoiminnan puolella, miettii Paimion Ruoskan puheenjohtaja Mikko Poikkimäki .
Tunkua olisi, jos olisi pelipaikka
Ruoskalla on tällä hetkellä neljä juniorijoukkuetta, joista vanhimmat ovat 2009-syntyneitä. Siitä seuraavat ikäluokat ovatkin aikuisjoukkueita, jotka pelaavat hyvällä menestyksellä Länsirannikon alueellisissa sarjoissa, 2. divisioonassa ja 4. divisioonassa. Toimintaa ei mainosteta käytännössä missään, koska rahkeita suuremman toiminnan pyörittämiseen ei sekä salivuorojen että -tilan puutteessa ole.
– Ihan nollamainonnalla mennään. Voi sanoa, että tunkua kyllä olisi ja jos voisimme ihan oikeasti mainostaa toimintaa, olisi sitä vielä enemmän. Nyt menemme sen mukaan, miten paljon vuoroja saamme koulukeskuksen 1- ja 2-salista, Poikkimäki kertoo.
Ruoskan, PaiHan ja PKS:n lisäksi seuraparlamenttiin kuuluvat Paimion Rasti, Paimion Yritys, Paimion Urheilijat, Paimion Naisvoimistelijat, Paimion Pesis, Paimion Urheiluautoilijat, Peimarin Latu & Polku ja Peimari United.
Paimion kaupungin liikuntasuunnittelija Mikko Häkkilä toppuuttelee odottamasta liikoja monitoimihalliasian etenemisen suhteen, mutta muistuttaa samalla, että 11 paikallisen seuran yhteistyö voi viedä haavetta eteenpäin.
– Onhan se jo merkittävä asia, että näin iso joukko paikallisia liikuttajia on yhdessä saman asian takana. Silti täytyy muistaa, että monitoimihalliasiasta on puhuttu Paimiossa varmaan jo 20 vuotta, eikä vielä merkittävää edistystä ole tullut.