PKS riisti valtikan pirteällä peli-ilmeellä

0
Vääntö oli kovaa eikä vastustajan maalin eteen menemisessäkään arkailtu.

PAIMIO

Jännitystä viimeiselle minuutille saakka. Se oli pelin henki jälleen kerran, kun Paimion kiekkojoukkueet ottivat mittaa toisistaan viime lauantain hegemonia-ottelussa OP-Areenalla.

Paimion Kiekkoseura nappasi II-divisioonan paikalliskamppailusta täydet kolme pistettä ensimmäisen erän energisen, vauhdikkaan ja peli-iloa pursuavan esityksensä myötä.

Vastustaja Paimion Haka sai koneistonsa kunnolla käyntiin vasta siinä vaiheessa, kun PKS johti jo kolmella maalilla. Silloin se alkoi olla jo myöhäistä. Varsinkin, kun Kiekkoseura uskalsi pelata ennakkoluulotonta kahden suunnan peliä ottelun loppuminuuteilla saakka.

PKS:llä alussa lentokeli


Kiekkoseura oli tällä kertaa ainakin sen verran parempi kuin pelin loppunumerot kertovat. Jos keltapunaiset pystyvät pelaamaan lähiviikot likimainkin samalla tasolla ja itseluottamuksella, saattavat rahkeet hyvinkin riittää lohkon pudotuspeleihin.

Haka ei suinkaan pelannut lauantaina surkeasti, mutta jollakin tapaa tahmeasti kuitenkin. Toki oli myös niin, että siinä vaiheessa, kun ottelu olisi ollut vielä käännettävissä, alkoi Hakalle sadella jäähyjä.

Hakan kakkoskentän sentterin Antti Rovion loukkaantuminen myös osaltaan sekoitti Hakan pakkaa.

Kolmanteen erään lähdettiin PKS:n niukassa 4-5 johdossa, mutta kun Hakalle vihellettiin päätöserässä peräti viisi kaksiminuuttista, olivat eväät takaa-ajoon pitkälti syöty. Kaksi jäähyä vaihtovirheen johdosta. Lisäksi pari poikittaista mailaa ja yksi väkivaltaisuus.

Hieman tuli ottelun kuluessa sellainenkin olo, että Haka saattoi aavistuksen verran enemmän kärsiä ottelun melko ailahtelevasta tuomarityöskentelystä. Mutta ei tuomareilla kuitenkaan mikään musta päivä ollut, jos ei kohta paraskaan.

Katsomon yläriviltä ei näe tilanteita tarkasti hyvilläkään okulaareilla, mutta muutama ratkaisu silti hiukan kummastutti.

Yhtä kaikki ottelu ei ratkennut tuomaritoimintaan. Eikä myöskään maalivahtipeliin.

Hakalla tänään kotiottelu


Pelkästään kuntopuntariin tuijottamalla olisi voinut povata Hakalle helppoa iltapuhdetta. Ennen lauantain paikallisderbyä Haka oli voittanut edellisistä kymmenestä pelaamastaan ottelustaan peräti seitsemän, PKS vain yhden.

Mutta kun pelataan tiivistunnelmaista paikalliskamppailua täysin panoksin ja palkein, ovat kuntopuntarit yhtä tyhjän kanssa.

Paimion sisäinen kiekkoherruus- ja hegemonia ovat nyt PKS:n hallussa otteluvoitoin 2-1. Sarjataulukossa tilanne on toki toinen: Haka on kolmantena ja PKS yhdeksännellä eli viimeisellä sijalla.

Mutta vielä on useita ottelukierroksia jäljellä.

Haka kohtaa jo tänään tiistaina kotonaan Naantalin VG-62:n niin sanotussa rästiottelussa. Kiekko putoaa Paimiossa jäähän niinkin myöhään kuin kello 20.30. Ylihuomenna torstaina Haka pelaa Turussa vierasottelun Chiefsiä vastaan.

PKS:lle on tulossa kahden kotiottelun viikonloppu. Ensi lauantaina PKS kohtaa Paimiossa Harjavallan Kuparikiekon kello 17.30 alkavassa ottelussa. Sunnuntaina 20. helmikuuta kello 15.00 PKS:n vieraaksi saapuu LuKi-82 Luvialta.

Ratkaisevat maalit


0-1 PKS:lle ajassa 6:25. Veto viivasta ylivoimalla. Maalintekijänä SM-liigaakin vuosikaudet hyvällä menestyksellä pelannut Ville Uusitalo, 42 v. Olisi hienoa, jos Uusitalo nähtäisiin toistekin PKS-paidassa.

1-4 PKS:lle pelikellon näyttäessä aikaa 19:16 Elias Ruohomäki antaa ylivoimahyökkäyksessä vasemmalta laidalta tarkan poikittaissyötön Marko Mäkisen lapaan maalin eteen. Mäkinen nostaa kiekon hallitusti ylös. Kolmen maalin etumatka alkaa horjuttaa Hakan itseluottamusta.

4-6 PKS:lle ajassa 42:16. Eetu Uusitalo pamauttaa PKS:n ylivoimalla kahden maalin johtoon. Tämä maali jää keltapunaisten voittomaaliksi.

Vahtera tehokkain


Paimion paikallisderbyn 12.2. tehokkaimmat pistenikkarit: Jesse Vahtera, PKS 1+3=4, Benjamin Roozbehan, PKS 0+3=3, Ville Uusitalo, PKS 1+1=2, Elmeri Elo, Haka 1+1=2, Aleksi Sillanpää, Haka 1+1=2, Iikka Kylén, Haka 1+1=2, Atte Virtaniemi, Haka 0+2=2.