Tekniikka villitsee yhä myös tällä seudulla. Muun muassa Paimion opistossa alkaa maaliskuussa kurssi nimeltään Langoilla leikkien. Kursilla opetetaan makrameeta muiden tekniikoiden ohella kurssilaisten toiveiden mukaisesti. Myös Kaarinan kansalaisopistolla järjestetään useita makrameekursseja vuodessa.
Paimiolainen Teija Roos kokeili makrameeta ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten.
– Sain äitienpäivälahjaksi sellaisen Taitoliiton valmiin paketin, jossa tulivat ohjeet ja materiaalit samassa, Roos kertoo.
Aloittelijoille tarkoitetusta setistä oli hänen mukaansa helppo aloittaa tekniikan harjoittelu.
– Kyllä siihen jää helposti koukkuun, hän kertoo.
Vaaterekki apuna
Makrameetekniikasta on saatu myös uutta kotimaista kirjallisuutta, kun Sanna Uusitalon Kodin helpot makrameet ilmestyi viime vuonna. Kirjassa Uusitalo solmeilee makrameetekniikalla niin seinäkoristeita, lampunvarjostimia, amppeleita kuin tyynyn- ja rahinpäällisiäkin.
Teoksen alussa opetetaan 12 makrameetöissä käytettävää perussolmua, jotka opettelemalla pystyy myös soveltamaan taitojaan omiin makrameesuunnitelmiinsa.
Kirjan opastuksella päätän kokeilla ensimmäisen makrameetyöni tekemistä.
Ensimmäinen tekovaikeus syntyy jo ennen kuin olen saanut tehtyä yhtään solmua: Ongelmana on, mihin makrameetyöni viritän, langat kun olisi hyvä saada roikkumaan jonkinlaisesta kepistä. Olen hankkinut tekoa varten kauniin pitkän puunoksan, mutta mihin saada se roikkumaan?
– Minulla oli vaaterekki ja sain makrameetyöni viritettyä siihen. Se oli todella kätevä, kun ensin työtä pystyi tekemään seisaallaan ja työn edetessä jakkaralla istuen, Roos vinkkaa.
Minulta ei löydy vaaterekkiä, mutta saan viritettyä lopulta kepin kiinni seinähyllyyn.
Videoita ja venyvää lankaa
Makrameesolmuja on olemassa lukuisia erilaisia, mutta helpoimmillaan työn saa tehtyä kolmea perussolmua apuna käyttäen.
Huomaan pian, että kirjan ohjeesta solmujen tekemistä on hankalaa seurata, ja päätän ottaa avuksi Youtuben opastusvideot – joita voi kelata edestakaisin niin useasti kuin tarvitsee.
Perussolmut oppii nopeasti ja tekniikka on helppo aloittelijankin omaksua.
Vinkiksi kuitenkin muille aloittelijoille: käytä ensimmäisissä makrameetöissä aina makrameetekniikkaan kehitettyä lankaa, jota on saatavilla marketeistakin. Itse tein sen virheen, että päätin hyödyntää työssäni vanhoja trikookuteita – joiden huomasin vasta puoli metriä seinävaatetta solmittua venyvän sinne tänne ja seinäkoristeen kupruilevan lopulta tasaisen kaksiulotteisen pinnan sijaan kolmiulotteiseksi ”taideteokseksi”.