Sun Paimio-ilta lähestyy – ehdota tätä kautta palkittavia

0
Kuka mielestäsi ansaitsee maaliskuussa jaettavan Paimio-avaimen? Ehdota 13.3. mennessä nettisivuillamme osoitteessa www.kuntsari.fi

PAIMIO

Paimion kasvuvireestä ja positiivisesta yritysilmapiiristä on kokemuksia jo muutaman vuoden ajalta. Kaupunki on panostanut elinkeinotyöhön ja Paimion mahdollisuuksien tarjontaan kehittämällä palvelujen tavoittavuutta ja näkyvyyttä esimerkiksi SunPaimio-sivustolla ( www.SunPaimio.fi). Muutama viikko sitten avautui myös uusi matkailusivusto VisitPaimio.fi

Nyt kun korona-ajan kokoontumisrajoitukset ovat poistumassa on jälleen aika kokoontua myös Paimion mahdollisuuksien ja tarjonnan merkeissä Sun Paimio -iltaan. Maaliskuun 22. päivä suunnitellussa tapahtumassa kaupungintalolla käydään läpi ja suunnitellaan jatkoon niitä työkaluja, joiden avulla kaupungin hyvinvointia ja elinvoimaa jatkossakin edistetään.

Tilaisuus on toki samalla pienimuotoinen tilinteon paikka, sillä elinkeinojohtaja Mika Ingi siirtyy 1.4. alkaen Liedon kunnanjohtajaksi.

Ingi ja Paimion Yrittäjien puheenjohtaja Salla Axelin ideoivat muutama vuosi sitten Paimio Avain- tunnustukset, joilla haluttiin ja halutaan jatkossakin nostaa esiin niitä asioita ja tekijöitä, jotka synnyttävät ja kasvattavat paikallista elinvoimaa.

– Paimiolaisia voi ja pitää kannustaa terveeseen kotiseutuylpeyteen. Kaupunki ei ole pelkkä organisaatio vaan ihmisten ja toiminnan kokonaisuus, muistuttaa Salla Axelin.

Sun Paimio- illassa esittäytyvät aiempaan tapaan myös yhdistykset ja paikalla ovat kaupunkilaisten haastateltavina myös päättäjät ja virkamiehiä. Sun Paimio- iltaan mukaan haluavat yhdistykset voivat ilmoittautua mukaan Sallalle (salla@sallanpaja.fi).

– Taas on tarjolla tilaisuus kokea, kohdata ja hyötyä, sanoo Axelin.

Ehdota palkittavaa tahoa tai henkilöä

Paimio Avaimen saajia voi ehdottaa perustelujen kera kuka tahansa aina maaliskuun 13. päivään asti. Ehdota palkittavaksi toimintaa tai tekijää, kyseeseen voi tulla yhdistyksen, yrityksen, yrittäjän tai yksityishenkilön tekemä työ, joka tuo alueelle elinvoimaa tai edistää sitä.

Avaimenhaltijoista voi tehdä ehdotuksia alla olevan kaavakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kunnallislehti.fi / otsikoi viesti PAIMIO-avain

Whatsapp-viestillä ehdotuksen voi lähettää myös numeroon 050 4780686.

Palkittavat nimeää tuomaristo, johon kuuluu yrittäjien ja kaupungin edustajat.

Kysely on päättynyt