Pääkirjoitus: Epävarmuus on varmaa

0

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Tämä jo kulunut toteama nousee mieleen päivittäin.

Tässäkin lehdessä monessa jutussa tulee tavalla tai toisella vastaan meidän kaikkien arkiseen elämään heijastuva epävarmuus. Se on esillä haastattelussa, jonka antoi Venäjän hyökkäyssotaa paennut äiti. Hän kaipaa arkeensa nyt näkymiä tulevaisuudesta.

Koronatilanteen epävarmuus vain jatkuu, sillä tartuntoja on nyt enemmän kuin koskaan ja enemmän kuin edes tiedetään. Moni jännittää, milloin tauti iskee, vaikkei edes tiedä, josko onkin jo sen sairastanut. Meidän kaikkien ”Mika” – siis THL:n Mika Salminen – on sanonut, että kaikki sen sairastamme. Todennäköisesti. Mutta epävarmaa on millaisena tauti iskee, miten kukin pärjää.

Talouden vaaran viestit lisääntyvät. Yhdysvalloissa korot nousevat, ja vielä varmaan monta kertaa. Se heijastuu Eurooppaan ja meille.

Kansanedustaja Esko Kiviranta toteaa tässä lehdessä, että nuori sukupolvi ei tiedä koroista ja inflaatiosta. He eivät tiedä, että korkotaso voi nousta sellaiseksi, että lainojen hoitamiseen kuluu arjen käyttövaroista huomattavasti isompi siivu. Ja jo nyt arjen kulut ovat kasvaneet. Kauppalaskun suuruus kassalla arveluttaa, saati sitten polttoainetankilla. Hintojen nousun povaavat kaikki jatkuvan, mutta kuinka isoihin kustannusnousuihin pitäisi varautua? Nousevatko palkat ja kilometrikorvaukset?

Jos kauppa notkahtaa, muut alatkin reagoivat. Tässä asumisen ja rakentamisen teemalehdessä kerrotaan siitä, miten tavarapulaan, kuljetuskustannusten ja hintojen nousuun ei ole selvää näkymää. Väkisinkin se vaikeuttaa tekemistä ja saattaa jopa vähentää työtä. Monilla aloilla on myös meneillään vaikeita työehtosopimusneuvotteluja ja lakon uhkia.

Epävarmuuden keskellä meitä uhkaa taantuma. Sitä höystää huoli kotimaisesta ruuantuotannosta, huoltovarmuudesta ja puolustuskyvystä, ja syystäkin.

Taina Tukia