Juuri kun kaksi vuotta jatkuneet koronapandemian aiheuttamat rajoitukset alkoivat helpottaa ja heräsi toivo paluusta mahdollisimman normaaliin arkeen, alkoi meitä kaikkia järkyttänyt sota Venäjän hyökätessä Ukrainaan.
Keskuudessamme on yhä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan sodan kauhut ja menetykset omakohtaisesti. Sodan seuraaminen uutisten ja ajankohtaohjelmien kautta voi herättää paljon huolta ja ahdistusta, pelkoakin. Ihmisten hädän ja kärsimyksen näkeminen voi aiheuttaa voimakkaita reaktioita kaikissa meissä, mutta etenkin he, jotka ovat elämänsä aikana joutuneet kokemaan saman kohtalon, voivat tuntea nyt suurta ahdistusta.
Ihmisen tunnemuisti kantaa läpi elämän ja siksi koen suurta huolta meidän ikäihmisten yksinäisyydestä ja mielen hyvinvoinnista etenkin tällä hetkellä. Jokainen meistä voi nyt pysähtyä miettimään, onko lähipiirissä joku yksinäinen ikäihminen, jota voisi käydä tervehtimässä, kenties käydä hänen kanssaan ulkona tai vain keskustella. Tuoda toivoa ja valoa hänen päiväänsä, kukin parhaalla katsomallaan tavalla.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat myös apua ja tukea. Alla joitakin erityisesti ikäihmisille tukea antavien järjestöjen yhteystietoja:
Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry tarjoaa henkilökohtaista keskusteluapua puhelimitse ja kasvokkain ikääntyneille. Yhdistyksen väkivaltatyön asiantuntijat ovat myös perehtyneitä sotatraumoihin. Yhdistyksen asiantuntijoiden yhteystiedot: erityisasiantuntija Päivi Helekallio, puh. 050-577 021 ja asiantuntija Christina Koivukoski, puh. 050 577 0218
Vanhustyön keskusliiton Vahvikelinja on Vanhustyön keskusliiton ikääntyneille suunnattu puhelinpalvelu. Se tarjoaa synkkien sotauutisten keskellä muuta ajateltavaa päivään virkistävien keskustelujen ja yhdessä tekemisen avulla. Vahvikelinjan puhelinnumero on 050 328 8588. Tällä hetkellä vapaaehtoisemme päivystävät maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 13–15. Vahvikelinjan puhelinnumero on tavallinen kännykkänumero, joten se kuuluu tavallisten operaattoreiden puhepaketteihin, eikä siihen soittamisesta koidu ylimääräisiä kuluja.
Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelin 0203 91920 joka arkipäivä klo 10–15.
MIELI Suomen Mielenterveys ry: kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Toivon lämpimästi kaikkien jakavan yllä olevia yhteystietoja lähimmäiselleen, joka on avun tarpeessa.
Marjut Aalto
Kirjoittaja on aluesuunnittelija Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi ja Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry