Asemies uhkasi autoilijaa Paimiossa kaupungintalon pihalla

0
Arto Tuominen näyttää, miten reppu iskeytyi konepellille. Hän on käyttänyt autonsa korjaamolla vahinkoarvioinnissa. Konepelti menee uusiksi ja sivuikkuna myös. Korjaamolla oli todettu, että jäljen perusteella on ihme ettei ikkuna mennyt rikki.

PAIMIO

Paimiossa, kaupungintalon pysäköintialueella, sattui viime torstaina kello yhden aikoihin erikoinen ja uhkaava tilanne, jossa paimiolainen Arto Tuominen kertoo tulleensa aseella uhatuksi. Hän etsi pysäköintipaikkaa, kun autoa kohti kääntyi viraston Vistantien puoleisessa päädyssä tummiin pukeutunut mieshenkilö, joka käyttäytyi uhkaavasti.

Mies syöksähti yllättäen autoa kohti ja iski ensin reppunsa konepellille. Sitten hän siirtyi kuljettajan puoleiselle sivulle, ja löi käteen ilmestyneellä pistoolilla auton sivuikkunaan parikin kertaa.

– Hän huusi, että miksi seuraan häntä, kertoo Tuominen, joka sanoo lamaantuneensa.

– Olin siis menossa asioimaan maataloustoimistoon, ja viraston etupuolella ei ollut pysäköintipaikkaa, eikä alapihallakaan, joten olin käynyt molemmissa, mutta en ollut tätä miestä havainnut, ennenkuin hän hyökkäsi eteen. Jokin ilmeisesti laukaisi hänessä käsityksen, että kyttäsin häntä, kun etsin sitä parkkipaikkaa.

Mies poistui tilanteesta ja Tuominen soitti hätäkeskukseen. Paikalle tuli kaksikin partiota, jotka puhuttivat Tuomisen ja ottivat tekijän tuntomerkit. Tapahtumasta on siis kirjattu rikosilmoitus.

– Näin henkilön vasta kun hän tuli autoa kohti, mutta hän näytti olevan ulkomaalaistaustainen, olemukseltaan ihan siisti. Reppu oli niin painava, että vaurioitti konepeltiä.

Repun paiskaamisen konepellille vahvistivat poliisille myös läheiseltä kaapelityömaalta sen nähneet, ja vauriot on kirjattu myös rikosilmoitukseen. Käsiaseen näki vain Tuominen, mutta sitä hänkään ei pysty sanomaan, oliko se aito ja käyttökuntoinen. Uhkaava tilanne järkyttää vieläkin.

– Että tällaista tapahtuu ja voi tapahtua. Kun poliisin kanssa keskustelin, kysyin tapahtuuko tällaisia enemmänkin, ja myönsivät, että ”kyllä näitä on”.

Toimitukseen Tuominen otti yhteyttä, koska hänen mielestään tällaisesta tapahtumasta ei pitäisi jäädä uutispimentoon.

Torstaina selvisi, että poliisi on kirjannut tapahtuman laittomana uhkauksena ja vahingontekona. Valvonta- ja hälytyssektorin komisario Stefan Sundqvist kertoo, että esitutkinta on kuitenkin lopetettu, koska siinä ei käynyt ilmi sellaista, minkä avulla tekijä olisi tavoitettavissa. Tutkinta avataan jos asiassa ilmenee uutta.

Sundqvist sanoo, että tapahtuma oli kieltämättä poikkeuksellinen.