Onneksi näin, sillä muuten tämä vuosi on kulunut varsin vähän toivoa antavissa merkeissä. Olen tuntenut syvää myötätuntoa seuratessani ukrainalaisten kärsimyksiä ja monet aiemmin vieraat paikkakunnat ovat tulleet tutuiksi saaden paikan niin kartalla, ajatuksissa kuin myös rukouksissa sodan kauhujen ylittäessä ymmärryksen.
Olemme saaneet myös todistaa ihmeellistä auttamisen halua. Suomalaisetkin ovat lahjoittaneet ahkerasti niin tavaraa kuin rahaakin, minkä lisäksi olemme saaneet keskuuteemme useita sotaa paenneita myös tänne Peimarin seudulle. Monet ovat tarjonneet heille materiaalista apua, jotkut kotinsakin. Toivon, että voisimme jokainen osaltamme toivottaa heidät tervetulleiksi keskuuteemme, vaikkapa ukrainalaisella tervetulotoivotuksella ласка́во про́симо ([laskavo prosymo]), ’tervetuloa’.
Seuratessamme Ukrainan hätää on huomiomme kääntynyt myös itseemme havaittuamme, etteivät rauha ja vakaat olot ole itsestäänselvyys. Antiikin ajoilta asti juontaa sanonta Si vis pacem, para bellum. ’Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan’ . Sotilaallisiin asioihin en ota kantaa, mutta valmistautumista on monenlaista. Vuosia sitten minulle ihmeteltiin mihin tarvitsemme maataloutta Suomessa, kun ruokaa saa halvalla muualta. Kahden suuren maatalousmaan käydessä nyt sotaa on moni havahtunut kotimaisen ruuantuotannon ja omavaraisuuden elintärkeyteen. On syytä muistaa Augustin Ehrensvärdin (1710-1772) Suomenlinnan Kuninkaanporttiin kirjoitetut sanat: Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. ’Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun’ .
Kirkkovuodessa elämme paaston aikaa. Se on ajanjakso, jonka on tarkoitus valmistella pääsiäisviikon tapahtumiin, Jeesuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen, elämän voittoon kuolemasta. Olkoon se tänä vuonna myös rohkaisevana toiveena elämän voittamisesta myös Ukrainalle sekä suomalaiselle omavaraisuudelle. Kuolemalla ja toivottomuudella ei ole maailmassa viimeistä sanaa, sillä kuljemme kohti pääsiäisaamua.
Ossi Tammisto
