Taas on se hetki, kun kesäaika alkaa ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kelloja siirretään tunti eteenpäin. Tarkasti ottaen kellonsiirto tapahtuu sunnuntaina 27. maaliskuuta aamuyöllä kello kolme.
Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa. Suomen kanta kellojen siirtelyyn oli, että pysyteltäisiin aina talviajassa.
Kellonajan siirtämisestä halutaan luopua, mutta päätös odottaa edelleen EU:n neuvoston käsittelyä, sillä neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti. Neuvoston käsittely edellyttäisi jäsenmailta omaa kantaa. EU:n parlamentti päätti jo keväällä 2019 että kellonaikoja olisi siirretty viimeisen kerran viime vuonna.
Lauantai-iltana on mahdollista osallistua myös maailmanlaajuiseen Earth Hour- ympäristötapahtumaan ja näyttää valomerkkiä luonnon ja ilmaston puolesta. Valot voi sammuttaa aikavälillä 20.30–21.30.