”Kodin pitää olla toimiva”

0
Tuunaus on sisustuksessa edelleen suosittua. Haltian peili on teettetty vanhan Postinkujalla sijainneen kodin vaihdetuista ikkunoista.

PAIMIO

– Sisustusohjelmista saa helposti sen kuvan, että sisustussuunnittelija puuhaa yksin kodin muutosta ja asiakas tulee sitten yhtäkkiä yllätyksenä valmiiseen kotiin. Niin se ei oikeasti mene, vaan suunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan toiveiden pohjalta ja asiakkaan kanssa, sisustussuunnittelija Kirsi Haltia sanoo.

Haltia on melko tuore yrittäjä, sillä hän perusti oman SisustusHaltia-nimisen yrityksensä viime vuoden huhtikuussa ja valmistui sisustussuunnittelijaksi viime syksynä.

– Olen ollut pitkään myynnin ja markkinoinnin parissa töissä. Olin Viking Linella myyntipäällikkönä kun koronan myötä siellä alkoivat lomautukset välittömästi, joten minun oli aika toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja vaihtaa alaa, Haltia kertoo.

Hän opiskeli sisustussuunnitelijaksi 13 kuukauden mittaisen koulutuksen Helsingin AJK-jatkokoulutuksessa ja on nyt toiminut sisustussuunnitelijana omassa yrityksessään. 

Haltia kertoo, että asiakkaita on ollut jo mukavasti.

– Olen saanut suunnitella yksityiskoteja ja toimistoja ja tehdä kiinteistövälittäjille asuntostailausta. Erityisesti uudisrakentajat ovat ymmärtäneet, että sisustussuunnitelmaan kannattaa käyttää ammattilasen apua, kun tehdään pitkäaikaisia valintoja tulevaan kotiin, hän sanoo.

Toimivuutta

suunnittelemassa



Haltia kertoo, että hänen vahvuutensa sisustussuunnittelijana on erityisesti kodin toimivuuden suunnittelussa. 

– Olen neljän jo aikuisen lapsen äiti ja tiedän, mitä on lapsiperhearki ja mitä se kodilta vaatii. Kodin pitää olla ennen kaikkea viihtyisä ja toimiva ja kaikelle pitää olla paikkansa, hän toteaa.

Tämä tarkoittaa suunnittelussa konkreettisesti sitä, että esimerkiksi keittiötä suunnitellessa otetaan jo kaappien paikkoja miettiessä huomioon, mitä esineitä tullaan säilyttämään missäkin. 

Haltia kertoo, että suunnittelu räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaisesti; joskus tarvitaan koko kodin suunnitelmaa, joskus vain pienemmän alueen. Asiakas saa suunnitelman lisäksi aina listauksen hankittavien tuotteiden ostopaikoista. Tarvittaessa suunnittelija voi myös kilpailuttaa tekijät ja toimia työnvalvojana tai lähteä mukaan ostosreissulle asiakkaan kanssa. Kaikesta sovitaan suunnittelusopimuksessa.

Hän tekee sisustussuunnittelua paitsi Paimiossa myös laajasti ympäryskunnissa.

– Koko Varsinais-Suomen alueella. Tällä hetkellä kauimmaisin kohde on ollut Veikkolassa, Haltia sanoo.

Kotiin satsataan



Haltia on huomannut, erityisesti koronan myötä omiin kohteihin on haluttu satsata.

– Kotona ollaan oltu enemmän kuin yleensä, joten aiemmin matkustamiseen kuluneet rahat on nyt haluttu sijoittaa kotiin. 

Koronan myötä myös kodin toimintoja on täytynyt miettiä uudelleen.

– Monen on tarvinnut järjestellä kotiin uutta työpistettä sekä harrastustiloja, Haltia kertoo.

Värit nousussa



Haltia kertoo, että tällä hetkellä sisustuksessa pinnalle ovat nousemassa värit.

– Sellainen kokonaan beige ja harmaa sisustus on väistymässä ja joukkoon halutaan nyt värejä, hän kertoo.

Väreistä erityisesti suosiossa on nyt murretut vihreän sävyt sekä muut maanläheiset värit. 

Sisustuksessa näkyvät Haltian mukaan myös entistä enemmän viherkasvit. 

– Ja puupinnat ovat taas muodissa, kuten vaalea tammi, hän kertoo.

Myös retrotyyli on suosittua ja tämän myötä tuunatut vanhat huonekalut. Yhdistämällä uuteen sisustukseen vanhoja huonekaluja saadaan sisustukseen kerroksellisuutta ja mielenkiintoa.

– Kodista halutaan tehdä persoonallinen ja oman näköinen.