PAIMIO,SAUVO, KAARINA
Maallikonkin mielestä koronaa tuntuu nyt olevan vähän joka puolella. Paimion-Sauvon terveyskeskuksen johtava lääkäri Juho Järvelin vahvistaa havainnon, että koronaa ei todellakaan sovi unohtaa, vaikka se otsikoissa näkyy nyt vähemmän.
Tilanne on samantyyppinen täällä kuin muuallakin maassa, eli tartuntoja on paljon. Virus tuntuu tarttuvan erittäin herkästi, vaikka aiheuttaakin useilla vain flunssaoireita. Jotkut kertovat pitkittyneistä väsymisoireista akuutin taudin jälkeen.
Todellista tautitilannetta ei tiedä kukaan, mutta THL:n tilastoimia tartuntoja Paimioon on viikon aikana tullut 64, Kaarinaan 316 ja Sauvoon 17. Näissä näkyvät siis vain virallisen testituloksen saaneet koronapotilaat, ja heitä ovat esimerkiksi terveydenhuollossa työskentelevät.
– Luvut kertovat aika vähän todellisesta tilanteesta. Jonkilainen huoli meillä on sairaanhoitopiirin alueella siitä, että tartuntamäärät ovat kasvussa yli 65-vuotiailla. Ja tartuntoja on todella paljon työpaikoilla, niin hoitoalalla kuin muuallakin, mikä aiheuttaa yllättäviä poissaoloja, kertoo Järvelin.
Terveyskeskuksessa henkilöstön piukkuus on näkynyt siinä, että on jouduttu perumaan aikoja lyhyelläkin varoitusajalla, ja pieni osa takaisinsoitoista on saattanut jäädä tekemättä.
– Maskia siis kannattaa edelleen käyttää ja käsiä pestä.
Rokotuksia ei juuri enää haeta
Rokotuskattavuus alueella ei ole viime viikkoina juurikaan kasvanut. Rokottamattomista osa on saattanut taudin sairastaa, mikä on siirtänyt rokotesarjan aloitusta.
Kolme rokotetta on paimiolaisista täysi-ikäisistä saanut nyt 66,3 prosenttia. Kaksi rokoteannosta on saanut terveyskuksen toiminta-alueella yli 90 prosenttia väestön täysi-ikäisistä. Sauvossa kolmen rokotteen sarjan saaneita täysi-ikäisiä on 67,7 ja Kaarinassa 68,6 prosenttia väestöstä.
Neljännen mahdollisen rokotuskierroksen käynnistymisestä ei ole THL vielä linjannut.