Otsikko sopii kuitenkin, kuin nenä keskelle sitä kuuluisaa päätä kysymykseen, jonka pieni lapsi kysyi minulta harjoituksien jälkeen, ”miksi, milloin ja missä urheilu on keksitty”? Mikä on tuon maailman tärkeimmäksi turhaksi asiaksi tituleeratun urheilun historia. Siinäpä kysymys.
Pitkänmatkan juoksulla ja hiihdolla on löydettävissä helposti selitettävä syntyhistoria. Molempiin liittyy ihmisen tarve liikkua nopeasti paikasta toiseen ja kuljettaa viestejä, milloin sodan päättymisestä, toisinaan ruuan löytymisestä. Vanhimmat arkeologiset löydöt suksista ovat 8000 vuoden takaa. Kyse ei toki ollut vielä urheilusta, vaan hiihtotaito oli elinehto lumisessa ympäristössä asuville ihmisille.
Yleisesti urheilun juuret nähdään pohjautuvan metsästys- ja sotataitojen kehittämiseen ja ylläpitoon. Miekkailun, ampumaurheilun ja jo mainitun hiihdon yhteydet sotahistoriaan ovat selvät. Antiikin ajan gladiaattoritaisteluissa on paljon yhtäläisyyttä monille nykymuotoisille urheilulajeille. Molemmat ovat syntyneet tarpeesta ajanvietteeseen ja viihdyttämiseen. Urheilussa pääosan esittäjien ammattilaisuus on kuitenkin verraten tuore asia, koska gladiaattorit olivat sellaisia jo 2000 vuotta sitten.
Aivan liian vaikeaa. Pieni lapsi halusi selvän ja helposti ymmärrettävän vastauksen.
Millä tahansa mittarilla arvioituna maailman suosituimman urheilulajin, jalkapallon juuret ovat 1800 luvulla ja englantilaisissa sisäoppilaitoksissa. Toiseksi suosituimman, kriketin osalta varhaisimmat kirjaukset linkittyvät englantilaisten kreivikuntien välisiin otteluihin vuonna 1697.
Lontoon Harrow’n koulussa puolestaan kirjoitettiin säännöt maahockeylle, joka on maailman suosituimpien lajien listalla numero 3. Tulkinnasta riippuen numero 4 listalla on jääkiekko ja syntymäpaikkana Kanadan Montreal. Usein unohdetaan, että pelaajina olivat brittisotilaat, jotka toivat tämän, alkujaan 9 pelaajalla pelatun pelin maahan.
Seuraavina listalla ovat tennis ja golf. Yllättääkö, että lajit ovat nykymuodossaan alun perin brittiläisiä yläluokan ajanvietteitä. Tenniksen sisäpeliversio, pöytätennis on niin ikään englantilainen keksintö. Nyrkkeilyn esimuoto, nyrkkitappelu mainitaan jo Homeroksen runoissa, mutta ensimmäinen kirjaus nykysääntöjen mukaisesta ottelusta löytyy Englannista 1681.
Top 10 -listalla olevien rugbyn juuret ovat Dublinissa ja baseballin, tuon ehdan amerikkalaisen kansallispelin juuret britteinsaarilta, josta englantilaiset ja irlantilaiset siirtolaiset toivat lajin jenkkeihin 1700 luvulla.
Voinemme siis kiittää brittiläisiä, että meillä on niinkin tärkeä ja turha asia kuin urheilu.
Tino-Taneli Tanttu
Kirjoittaja on piikkiöläinen liikunnan ja urheilun ammattilainen, entinen 800 metrin juoksija, valmentaja ja Piikkiön Karhun valmennuspäällikkö.