Naistenpäivä saa miehet kukkakauppoihin

0
Piikkiön kukkakaupan kauppias Tiina Saarikko sitoo naistenpäiväksi lukuisia valmiita kimppuja.

Piikkiö

– Naistenpäivä on siitä hauska päivä, että meillä on myymälä täynnä miehiä, Piikkiön kukkakaupan kauppias Tiina Saarikko naurahtaa.

Pitkään kukka-alalla työskennelleenä hän on huomannut, että naisten muistaminen kukkasin naistenpäivänä on tullut suositummaksi vuosi vuodelta. Viime vuosina myös nuoremmat miehet ovat uskaltautuneet kukkaostoksille.

Saarikko kertoo, että kukkia ostetaan paitsi omalle puolisolle, myös muille naisille.

– Esimerkiksi firmat saattavat muistaa naispuolisia työntekijöitään, hän sanoo.

Mieltymyksen mukaan



Saarikon mukaan naistenpäivänä ostetaan kaikenlaisia kukkia; niin ruusuja kuin valmiita kimppujakin ja kaikissa eri väreissä.

– Ja tietysti tulppaaneja menee myös, se kun on sellainen kevään kukka.

Saarikko kertoo, ettei nykyisin kukkien ostamiseen ole mitään sääntöjä, vaan oma mieltymys on paras valintakriteeri. Aikaisemmin saatettiin enemmän ajatella, että vain tietyt kukat sopivat tiettyihin juhliin ja että tietyillä väreillä oli jokin merkitys. Myös kukkien lukumäärä saattoi tarkoittaa eri asioita.

– Se on kyllä ihan loputon suo jos ajattellaan, että ruusulla on itsessään jokin merkitys, sitten ruusun värillä on vielä oma merkityksensä samoin ruusujen lukumäärällä, Saarikko naurahtaa.

Hän kertoo, että edelleen varsinkin iäkkäämmät ihmiset saattavat karttaa valkeita kukkia, joita pidetään enemmän hautajaisiin sopivina. 

– Mutta nykyisinhän valkeita kukkia on hääkimpuissakin ja myös kallaa, Saarikko sanoo.

Kukat kotiovelle



Saarikko kertoo, että suuri muutos kukka-alalla on ollut kukkien verkkokauppa. Piikkiöstäkin voi nykyisin kukat tilata halutessaan suoraan kotiovelle – vähän kauemmaskin.

– Meillä aloitettiin se korona-aikana ja se on ollut suosittua. Meillä onkin laaja toimitusalue, joka kattaa esimerkiksi Turun, Liedon ja Sauvonkin, Saarikko hymyilee ja vilkaisee vieressään seisovaa miestään.

Laaja toimitusalue onkin Timo Saarikon ansiota, joka hoitaa kukkien kuljetukset.

– Olen toiminut 63 vuotta kukkakaupan juoksupoikana, jo siitä asti kun äitini aloitti tämän liikkeen. Nyt olen omasta työstäni eläkkeellä, niin ehdin auttaa täällä, hän kertoo.

Vuosien varrella myös vaihtelee se, mitkä kukat ovat milloinkin suosiossa. Mikä on sitten nyt suosittua?

– Eukalyptus on suosittua ja neilikka on nostamassa päätään. Myös leinikkejä suositaan ja niitä saa useissa eri väreissä, Saarikko vastaa.

Jos naistenpäivän ostoksilla iskee valinnanvaikeus, kukkakauppias kyllä auttaa.

– Tiina tuntee tämän kylän ihmiset ja jos miehet eivät tiedä, mitä ostaa, Tiina tietää, mistä väreistä heidän vaimonsa tykkää, Timo Saarikko hymyilee.