Paimion väkiluku lähestyy jo seuraavaa satalukua, sillä helmikuun lopussa väkimäärä oli 11 092. Kyseessä on Tilastokeskuksen ennakkoväkiluku, joka tarkentuu vielä myöhemmin.
Helmikuun väkimäärä oli 51 enemmän kuin viime vuoden lopussa ja 139 enemmän kuin vuosi sitten helmikuussa.
Paimion kasvu on sijalla viisi, kun tarkastellaan Varsinais-Suomen kuntien väkilukujen lisäyksiä yhden vuoden aikana. Väkimäärä on kasvanut Paimiota enemmän vain Turussa (+1 150), Kaarinassa (+698), Raisiossa (+369) ja Liedossa (+154).
Tänä vuonna väkiluvun nousuvauhti on ollut Paimiossa Varsinais-Suomen nopeinta väkilukuun suhteutettuna.
Väkiluvun kasvu on pyrähtänyt kovaan lentoon viime vuoden elokuun jälkeen.
PAIMION uudet asukkaat ovat muualta Suomesta muuttaneita. Viimeisen 12 kuukauden aikana kertyneestä väkiluvun lisäyksestä yli 60 prosenttia on tätä. Toinen merkittävä tekijä on maahanmuutto.
Luonnollinen väestönmuutos on tuonut Paimioon 12 asukkaan nousun vuoden aikana. Se tarkoittaa, että kaupungissa syntyy enemmän kuin kuolee.
SAUVON asukasluku oli helmikuun lopussa 2 943. Väkiluku laskee, sillä se on 15 vähemmän kuin viime vuoden lopussa ja vuosi sitten helmikuussa.
Sauvossa väestön vähenemistä selittää eniten se, että kunnassa kuolee enemmän asukkaita kuin uusia syntyy.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli helmikuun lopussa 5 550 066. Väkiluku kasvoi tammi-helmikuun aikana 467 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 2 294 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 3 206 vähemmän kuin kuolleita.