
Paimio
Ainakin jos abeilta itseltään kysyy, voisi maalis-huhtikuun taitteen penkkareista tulla poikkeuksen sijaan tapa. Heidän mukaansa kuorma-auton lavalle oli eilen helppo hypätä, kun kirjoitusten luoma stressi loisti jo poissaolollaan.
– Itse asiassa nyt on varmaan vapautuneempi olo juhlia lukion päätöstä, kun oikeasti myös kirjoitukset ovat takanapäin. Kyllä tästä voisi ottaa ihan pysyvän tavan myös tuleviksi vuosiksi, hymyilevät yhtenäiseen haalarikuosiin penkkaripäivänään pukeutuneet Mariella Pirhonen , Emma Kytösaho ja Oona Vähätalo.

He kuuluivat 68 Paimion lukion abiturientin ryhmään, jotka jättivät raikuvat jäähyväiset eilen sekä lukiolla että myös Jokelan, Vistan, Kriivarin ja Hanhijoen koulujen pihoilla. Syy noin kuusi viikkoa tavanomaista myöhäisempään aikatauluun oli tuttu: koronavirus.
Jos virustilanne on jo ensi vuonna parempi, palataan lukion rehtori Olli-Pekka Lehtosen mukaan kuitenkin takaisin vanhaan rytmiin, eli helmikuun puolivälin penkkareihin.
– Tarkoitus on pitää penkkarit silloin kyllä ihan ajallaan ennen hiihtolomaa.


“Lukuloma on lukemista varten”
Paimion lukiossa kirjoitukset päättyivät keskiviikkona, joten torstai oli sikäli loistava päivä juhlia lukiotaipaleen päätöstä. Torstai-illasta alkaen abeilla oli edessään erinäisiä juhlia, joita seuraa luonnollisesti jännitys lopullisista kirjoitustuloksista.
– Tänään lähdetään laivalle, josta matka jatkuu huomenna Ruotsin Åreen laskettelukurssille. Se kuuluu vielä opintoihin, joten mikäs sen mukavampi tapa päättää kolmen vuoden urakka, hymyili Pyry Mattila.
– Kirjoitukset sujuivat ihan hyvin, joten toivotaan, että se näkyy myös hyvinä arvosanoina. Seuraava tavoite on tietysti saada jatko-opiskelupaikka syksyksi, jatkoi tuotantotaloutta tai kaupallista alaa opiskelemaan pyrkivä Sakari Mikkola.
Penkkareiden ajankohta keräsi lopulta kiitosta myös heiltä.
– Lukuloma on lukemista eikä juhlimista varten, joten sikäli tämä systeemi oli ihan toimiva. Nyt on hyvä hetki juhlia, he tuumivat.


Kuljetusyrittäjien kädenojennus
Penkkariautojen kyljissä paistoivat jälleen tuttuun tapaan abien luoma lakanataide, jossa otettiin tänä vuonna kantaa niin tulevaisuuden työnäkymiin kuin esimerkiksi polttoaineen hintaan. Eräässä lakanassa pohdittiin, mahtoiko tämänvuotinen kyyditys olla kaikkien aikojen kallein.
Paimiossa penkkarikyyditykset ovat jo vuosia olleet paikallisten autoilijayrittäjien kädenojennus nuorille, ja sitä se oli tänäkin vuonna, vaikka polttoaineiden hinnat huitelevat kirjaimellisesti pilvissä.
– Täytyy olla todella kiitollinen paikallisille yrittäjille, että he tarjoavat kyydin ilmaiseksi vuodesta toiseen. Esimerkiksi Turussa kyydeistä maksetaan normaali taksa, Lehtonen sanoo.
Yksi paikalla olleista kuljetusyrittäjistä oli Petri Nurminen. Hänelle tärkein motivaattori lähteä autolla penkkaripäivänä liikenteeseen on nuorten ilo ja hyvät muistot, jotka penkkaripäivistä ovat jääneet.
– Kyllä nuoret osaavat myös kiittää. Karkkia on ainakin vuosien varrella tullut, Nurminen hymyilee.
