Poimari avaa ovensa maanantaina – “Tulee edelleen olemaan kaupunkilaisten olohuone”

0
Joni ja Tuire Peippo ovat päivittäneet Poimarin ulkoasua maltillisesti alkuvuoden aikana. Pienillä muutoksilla he uskovat tuovansa tilaan sopivasti lisää olohuonemaista tunnelmaa.

Poimarin talviunet jäivät lopulta runsaan neljän kuukauden mittaisiksi. Ensi maanantaina uusi yrittäjäpari Tuire ja Joni Peippo avaavat jo 1970-luvulta lähtien Paimion liikennevaloristeyksen kupeessa toimineen anniskeluravintolan ovet uudelleen.

Vaikka talviunien aikana moni asia Poimarin ulkoilmeessä on muuttunut, on silti aimo annos vanhaa myös yhä tallella.

– Poimari tulee edelleen olemaan kaupunkilaisten olohuone – paikka, jonne voi tulla esimerkiksi rauhallisessa tunnelmassa jatkamaan työpäivää tai ottamaan yhden oluen töiden päätteeksi. Poimarista aiemmin pitäneet asiakkaat tulevat varmasti viihtymään myös jatkossa täällä, Peipot lupaavat.

Suurin muutos “vanhaan Poimariin” verrattuna on, että ennen sermeillä kahtia jaettu tila avataan nyt kokonaan kaikille asiakkaille. Aiemmin enimmäkseen suljettuna olleesta tilasta löytyy edelleen iso biljardipöytä, mutta sen viereen kohoaa myös uusi esiintymislava livemusiikkia varten.

– Tarkoituksena on, että silloin tällöin viikonloppuisin meillä on myös livemusiikkia. Kiinnostusta bändien ja artistien suunnalta on ollut ja voi olla, että ensimmäinen esiintyjä julkaistaan jo aivan lähiaikoina, Tuire Peippo vinkkaa.

Vitsistä viihderavintolaksi

Palataan ajassa lokakuun puoliväliin, kun Poimarin ex-yrittäjä Annukka Laine ilmoitti yllättäen, että ravintolan ovet sulkeutuvat parin viikon kuluessa, ellei halukasta jatkajaa löydy. Peippojen monivuotinen, vitsistä alkunsa saanut ajatus anniskeluravintolan pyörittämisestä Paimiossa sai yllättäen odotetun kimmokkeen: nyt sopiva tila olisi valmiina, eikä tarvitsisi kuin laittaa nimet papereihin.

– Otimme yhteyttä tilan vuokranantajaan, mutta hän kertoi, että neuvotteluja käydään jo toisen tahon kanssa. Se homma tyssäsi siinä vaiheessa heti alkuunsa ja koko homma jäi muutamaksi viikoksi, Joni Peippo muistelee.

Marraskuun aikana Peippojen korviin kantautui kuitenkin huhu, jonka mukaan Poimari olisi edelleen vailla uutta yrittäjää. He ottivat uudelleen yhteyttä asiassa ja sen jälkeen palaset alkoivat loksahdella kunnolla paikoilleen.

– Tammikuun alussa teimme virallisesti sopimuksen, ja helmikuun alussa saimme omat avaimet tilaan. Pintaremonttia on tehty jo pari kuukautta omien töiden ohessa, ja nyt ollaan onneksi loppusuoralla. Vielä joulukuussa ajatuksena oli avata Poimari tammikuussa, mutta sitten osin byrokratia ja osin myös korona viivästyttivät aikataulua, Peipot kertovat.

Hetkessä ravintolakaupungiksi

Byrokratialla he tarkoittavat asioita, joita uudet yrittäjät eivät vielä joulukuussa suunnitelmia tehdessään tiedostaneet.

– On aika paljon asioita, mitä piti selvittää ja hoitaa ennen kuin toiminta oikeasti voidaan käynnistää. Ei sellaista osannut hahmottaa, koska aiempi kokemus ravintola-alalta on vain työntekijäpuolelta, turkulaisessa anniskeluravintolassa vuosia työskennellyt Tuire Peippo sanoo.

Jos Paimiossa oli talvikuukausina erikoinen tilanne siinä mielessä, ettei Vistantien varressa ollut ainuttakaan anniskeluravintolaa, on niitä nyt helmi-maaliskuun aikana avattu Poimarin myötä jo kolme. Siinä missä Cafe & Bistro Iivari panostaa laadukkaaseen ruokaan ja anniskeluravintola Vistan Raitti karaokeen, livemusiikkiin ja yökerhomaiseen olemukseen, uskovat Peipot päivittäin auki olevan Poimarin tarjoavan vielä “jotain aivan muuta”.

– Ainakaan alkuvaiheessa meillä ei ole keittiötä käytössä, mutta toki sitäkin vaihtoehtoa tutkaillaan kevään aikana vielä. Voisiko esimerkiksi ruokapuolella tehdä jotain yhteistyötä Iivarin kanssa? Joni Peippo heittää.

– Kyllä Vistalle hyvin useampi anniskeluravintola mahtuu. En näe, että söisimme millään lailla toistemme asiakkaita. Toki yhteisesti kannattaa suunnitella esimerkiksi pubivisa-iltoja ja muita tapahtumia, ettei tule turhaa päällekkäisyyttä, Tuire Peippo jatkaa.